Joulukuun puolivälissä Suomalaisessa kierrätysjärjestelmässä saavutettiin ainutkertainen merkkipaalu. Suomessa rikottiin miljoonan kerätyn rengastonnin raja.
Käytöstä poistuneiden renkaiden keräys- ja kierrätystoiminta alkoi Suomessa vuonna 1995, kun rengasalan maahantuojat perustivat Suomen Rengaskierrätys Oy:n. Nykyisin yhtiö huolehtii yhdessä kierrätysoperaattori Kuusakoski Oy:n kanssa jäsentensä lakisääteisistä kierrätysvelvollisuuksista.
– Renkaiden kierrätysaste on jo vuosia ollut lähes sataprosenttinen. Olemme pyrkineet tekemään autoilijalle palvelustamme niin vaivattoman kuin mahdollista, mutta on ollut ilo myös huomata, että ihmiset osaavat tuoda myös autotallien ja navettojen nurkkiin jääneet renkaat kierrätykseen. Olemme saaneet kerättyä miljoona tonnia renkaita hyötykäyttöön, Suomen Rengaskierrätys Oy:n toimitusjohtaja Risto Tuominen iloitsee.
Painopiste siirtynyt keräyksestä kierrätykseen
Ennen vuotta 1995 renkaiden, kuten muunkin jätteen pääasiallinen loppusijoituspaikka oli kaatopaikka. Kun Suomen Rengaskierrätys perustettiin, ensimmäisenä vuotena renkaita kerättiin noin 19 000 tonnia. Nyt luku on vakiintunut noin 60 000 tonnin tietämille. Keräysjärjestelmän vakiinnuttua painopistettä on siirretty kierrätyksen ja uusiokäytön edistämiseen.
– Kierrätysmateriaalina rengas ei ole helpoimmasta päästä, mutta yhteistyökumppaniemme kansa tehdyt uusiokäytön innovaatiot, kuten vedenpuhdistusjärjestelmät ja kumirouheen käyttö asvaltin sidosaineena osoittavat, että oikealla asenteella oikeissa käsissä vanha rengas voi saada monta uutta elämää, sanoo Tuominen.
Renkaan siirtyminen kierrätysjärjestelmän osaksi merkitsee samalla huonokuntoisen renkaan siirtymistä liikenteestä pois. Onnettomuustilastojen mukaan huonokuntoisten renkaiden osuus tapaturmiin vaikuttavia tekijöinä on laskenut selvästi 2000-luvun alusta asti.
- Miten influenssan ja koronan erottaa toisistaan - 3.10.2024
- Luistonesto ja ajonhallinta säästävät renkaita - 30.9.2024
- Karkkipäivien ei pitäisi kuulua nykyaikaan - 17.8.2024