Sairaana ei kannata mennä apteekkiin

Flunssaoireista kärsivien ei pidä mennä itse apteekkiin, jotta muut asiakkaat ja apteekin henkilökunta välttyvät mahdolliselta koronavirustartunnalta. Kannattaa pyytää läheistään hoitamaan apteekkiasiointi puolestaan tai käyttää verkkoapteekkeja. Sama koskee ikääntyneitä ja perussairauksia sairastavia.

Reseptilääkkeitä hankittaessa puolesta asioivalla pitää olla mukanaan potilaan Kela-kortti ja tieto noudettavista lääkkeistä. Suomi.fi-palvelussa voi tehdä myös puolesta asioinnin valtuutuksen.

Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kehottaa malttiin lääkkeitä ostettaessa. Ylisuuria kotivarastoja ei pidä koronaviruksen aiheuttamassa erikoistilanteessakaan hankkia varmuuden vuoksi.

Koronaviruksen aiheuttama poikkeuksellisen suuri lääkkeiden kysyntäpiikki on aiheuttanut haasteita lääketoimituksissa lääketukuista apteekkeihin. Tämä ilmenee tuotepuutteina apteekeissa.

Lääketukut korostavat, ettei Suomessa ole pulaa lääkkeistä. Tilauspiikistä johtuen lääketukkujen kapasiteetti ei ole viime päivinä riittänyt apteekkien kaikkien tilausten toimittamiseen, mutta tilanteen arvioidaan normalisoituvan lähipäivinä.

Fimea on myös ohjeistanut apteekkeja toimittamaan toistaiseksi vain yhden pakkauksen itsehoitoon tarkoitettuja kipu- ja kuumelääkkeitä asiakasta kohden.

Apteekki.fi-sivustolle päivitetään ohjeita ja sivustolla on myös linkit verkkoapteekkeihin.

Katso myös

Kellot siirretään kesäaikaan sunnuntaina 31. maaliskuuta

Talvi- eli normaaliaika päättyy ja kesäaikaan siirrytään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x