Sähkötöitä saa tehdä vain oikeudet omaava ammattilainen

Väärin tehty sähköasennus voi aiheuttaa sähköiskun tai tulipalon, jonka seurauksena pahimmillaan menetetään ihmishenkiä. Sähköviasta tai sähkölaitteen virheellisestä käytöstä aiheutuneessa rakennuspalossa kuoli vuonna 2019 yhteensä 11 henkilöä, samoin vuonna 2018.

Tukes käsittelee vuosittain kymmeniä ilmiantoja ammattitaidottomasti ja vaarallisesti tehdyistä sähkötöistä. Niistä osa johtaa poliisitutkintaan. Laiton sähkötyö tarkoittaa sellaista sähköasennusta, johon tekijällä ei ole ammattitaitoa ja oikeuksia. Se voi myös tarkoittaa, että todellisuudessa sähköasennuksen tekee eri yritys tai henkilö kuin se, joka on merkitty sähkötyön tekijäksi virallisiin tarkastuspöytäkirjoihin. Tällainen menettely on vastuuton ja siinä syyllistytään sähköturvallisuuden vaarantamisen lisäksi petokseen.

– Toivomme suomalaisten mieliin iskostuvan, että sähkötöitä ei saa tehdä kuka tahansa. – Rakennushankkeeseen ryhtyvä on huolehtimisvelvoitteen mukaisesti vastuussa siitä, että hankkeessa käytetään sähkötöihin oikeudet omaava ammattilaista, sanoo ylitarkastaja Esko Iivonen Tukesin sähkölaitteistot-ryhmästä.

Sähköasennuksia, samoin kuin sähkölaitteiden korjauksia saa tehdä ainoastaan henkilö tai yritys, jolla on sähkötöihin tarvittava pätevyys ja erillinen oikeus. Sähköalan opinnot tai työkokemus eivät vielä sellaisenaan oikeuta omatoimisiin sähkötöihin.

Oikeus tehdä sähkötöitä edellyttää mm., että sähkötöitä tekevä henkilö tai yritys tekee Tukesin rekisteriin ilmoituksen sähkötöistä ja nimeää sähkötöiden johtajaksi palveluksessaan olevan henkilön, jolla on sähköalan pätevyystodistus. Yrityksessä töiden johtajan tehtävänä on huolehtia sähkötöiden työnjohdosta ja omavalvonnasta sekä siitä, että sähkötöitä tekevät henkilöt ovat ammattitaitoisia ja opastettuja kulloiseenkin työhön.

Tukesin verkkosivuilla on rekisteri yrityksistä ja henkilöistä, joilla on oikeus tehdä sähköasennustöitä ja sähkölaitekorjauksia. Rekisterissä on tällä hetkellä lähes 20 000 tällaista yritystä ja yrittäjää.

Sähkötöitä tilatessa voi varmistaa, että sähkötöiden tekijä löytyy Tukesin verkkosivuilla olevasta rekisteristä. Huolehdi, että saat sähköasennukset tehneeltä yritykseltä käyttöönottotarkastuspöytäkirjan. Pöytäkirja on virallinen asiakirja, jolla vakuutetaan asennusten olevan turvallisia. Jos asennusten turvallisuutta on syytä epäillä tai niissä ilmenee ongelmia, käytä asennusten etenemisen seuraamiseen tai asian selvittämiseen Tukesin nimeämiä sähköasennusten tarkastuspalveluja tarjoavia valtuutettua laitoksia ja tarkastajia.

Katso myös

Putkien jäätymiset ovat yleisiä vahinkoja

Putkirikko on ikävä ja etenkin vanhoissa pientaloissa yllättävän yleinen vahinko. Ongelmat voivat alkaa jo kymmenenkin …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x