Pyörävarkaudet kasvaneet edelleen

Viime vuonna vakuutusyhtiöille ilmoitettiin varastetuksi 20 900 polkupyörää. Edellisvuoden luku oli runsaat 17 600. Poliisin tietoon tuli vajaat 24 000 varastettua pyörää. Luvut ovat vuonna 1992 alkaneen mittaushistorian korkeimmat.

Myös poliisin tietoon tulleet vajaat 24 000 pyörävarkautta oli enemmän kuin koskaan ennen. Luku poikkeaa vakuutusyhtiöiden luvusta, koska kaikista varkauksista ei haeta korvauksia.

Finanssiala ry:n turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen uskoo, että pandemian myötä lisääntynyt etätyö ja vähentynyt harrastusaktiivisuus aiheuttivat sen, että pyöriä säilytettiin aiempaa enemmän parkissa.

– Ihmiset liikkuivat aiempaa vähemmän ulkona, joten pyörävarkailla on ollut kaduilla ja kujilla työrauha.

Roistojen työrauhaa kannattaa häiritä jättämällä pyörä näkyvälle paikalle, jossa hämäräveikot herättävät huomiota. Myös pyörän lukitsemiseen kannattaa kiinnittää huomiota.

Pyörä on lukittava runkolukon lisäksi kaarilukolla kiinteään esineeseen. Lukitus tapahtuu rungosta, eikä vaikka eturenkaasta jonka irrottaminen on helppoa. Lukitsemisen lisäksi pyörässä olevat yksilölliset tunnistetiedot kannattaa ottaa talteen. Pyörää kannattaa mahdollisuuksien mukaan säilyttää lukittuna lukitussa tilassa.

Katso myös

Sähkö- ja hybridiautojen latauspisteiden sijoittelussa huomioitava paloriskit

Sähkö- ja hybridiautojen määrä kasvaa ja ajoneuvojen latauspisteitä rakennetaan yhä enemmän. Paloturvallisuus on tärkeä huomioida …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x