Muslimit katukuvassamme

Muslimit näkyvät yhä enemmän katukuvassamme, mikä on nostanut islamin jokapäiväiseksi puheenaiheeksi mediassa ja keskustelupalstoilla. Julkisessa keskustelussa muslimit pelkistyvät yhdeksi uhkaavaksi massaksi. Kuvaa yhdestä islamista tyrkyttävät niin kiihkomuslimit kuin islamofobitkin.

Demonisoinnin ja yksinkertaistamisen sijaan islamia pitäisi tarkastella sen monimuotoisuuden kautta. Terrorismi on todellista, mutta ääriliikkeiden edustajat ovat minimaalinen vähemmistö maailman yli miljardin muslimin joukossa. Todellisuudessa uskonnon muodot vaihtelevat paikasta ja kulttuurista toiseen. Islam on elävä uskonto, joka muuttaa muotoaan ja elää maailman mukana.

Islam voi esiintyä ihmisille ideologiana, yhteiskunnallisena liikkeenä, kulttuurillisena identiteettinä tai yksilöllisen hartauden muotona. Keralan mappilamuslimien, Kiinan hui-kansan, Marokon kaupunkiköyhälistön ja Suomen tataarien islamit eroavat toisistaan huomattavasti.

Aikamme monta islamia tarkastelee monimuotoisia ja myös vähemmän tunnettuja islamilaisia yhteisöjä ympäri maailmaa. Teoksessa pohditaan niin Talibanin, Hamasin, Turkin poliittisen ja Yhdysvaltain omaperäisen islamin kuin Ghanan, Iranin ja Indonesian islamien erilaisia piirteitä ja taustoja. Kirjoittajat ovat Suomen johtavia islam-asiantuntijoita.

Kirjassa esitettyjä mielipiteitä

”Usein ajatellaan myös virheellisesti, että mitä jyrkempi oppi, sitä oikeampi islam. Nykyajan puhdasoppiset liikkeet ovat islamin historiassa uusia tulokkaita, eivätkä edusta paluuta mihinkään aitoon ja alkuperäiseen uskontoon, ainakaan koskaan olemassa olleeseen sellaiseen.” Joonas Maristo ja Andrei Sergejeff.

”Islamiin vihamielisesti suhtautuvat taas ovat löytäneet jyrkästä islamista itselleen vihollisen, josta on helppo maalata kauhukuva, ja sen perusteella vastustaa islamia kaikissa sen muodoissa. Muslimeja pidetään vihollisina näiden ajattelutavasta riippumatta: näennäisen maltillinen muslimi on tällaisessa ajattelussa riskitekijä, joka saattaa koska tahansa havahtua verisen uskontonsa todellisuuteen.” Jaakko Hämeen-Anttila.

”Vaikka alkoholi on islamissa kielletty, jotkut muslimit nauttivat sitä, ja olen ollut tilaisuudessa, jossa imaamille tarjottiin ryyppy. Imaami totesi, että lasillinen viinaa silloin tällöin on vain hyväksi terveydelle. Joustava suhtautuminen alkoholiin lienee han-kiinalaisen ja muiden vähemmistöjen kulttuurien vaikutusta.” Helena Hallenberg.

Aikamme_monta_islamia_kansi”Iran on suurien ristiriitojen maa. Se on maailman ainoa islamilainen tasavalta, mutta väestö voi hyvinkin olla Lähi-idän maallistuneinta. Se on harvoja maita, joissa moraalipoliisi pakottaa naiset käyttämään huivia ja peittäviä vaatteita, mutta samaan aikaan meikin kulutus ja kauneusleikkaukset ovat maailman huippuluokkaa. Se tuomitsee homoseksuaalisuuden kuolemanrangaistuksella mutta tarjoaa valtion tukemia sukupuolenkorjausleikkauksia.” Elisa Rekola.

”Nursi tulkitsi oman aikansa historiallisen tilanteen niin, että koska Osmanien valtakunta oli hajoamassa, islamin alue ja yhteisö, umma, ei ollut enää tarkasti määriteltävissä. (…) Nursin mukaan suurin uhka islamille oli Euroopan sekulaarinen, tieteellinen ja evolutiivinen maailmankuva, joka kasvatti ihmisiä ateismiin.” Joonas Maristo.

”Fundamentalististen kristillisten herätysliikkeiden rahoitus tulee myös osin Yhdysvalloista, eli länsi ja itä ovat kylmän sodan malliin manipuloimassa Indonesiassa eri uskonnollisia koulukuntia ja usuttamassa näitä toistensa kimppuun.” Marja-Leena Heikkilä-Horn.

Katso myös

Verenpaine kannattaa mitata myös seisoma-asennossa

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitapahtumien riskitekijöistä. On arvioitu, että kohonnut verenpaine aiheuttaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x