Tutkijoiden käyttämä hämähäkkisilkki ei kuitenkaan ollut peräisin seitistä.

Muovin haastaja – hämähäkkisilkki ja nanoselluloosa

Yhtä aikaa lujan ja venyvän materiaalin valmistaminen on ollut materiaalisuunnittelun suurimpia haasteita. Lujuuden lisäämiseksi on pitänyt tinkiä venyvyydestä ja päinvastoin. Aalto-yliopisto ja VTT ovat kehittäneet ainutlaatuisen materiaalin, joka on samalla luja, jäykkä ja sitkeä.

Tutkijat loivat uuden biopohjaisen materiaalin liimaamalla puun selluloosakuituja yhteen hämähäkin seitistä löytyvällä silkkiproteiinilla. Tuloksena oli hyvin jäykkää ja samalla sitkeää materiaalia, jota voidaan tulevaisuudessa käyttää esimerkiksi muovien korvaamiseen lääketieteellisissä sovelluksissa ja tekstiiliteollisuudessa.

Tutkimusta vetäneen Aalto-yliopiston professori Markus Linderin mukaan luonto tarjoaa uusien materiaalien kehittämiseen loistavia raaka-aineita, kuten nyt käytettyjä lujaa ja helposti saatavilla olevaa selluloosaa ja sitkeää ja joustavaa silkkiä. Ne hajoavat luonnossa eivätkä aiheuta mikromuovin kaltaisia haittoja.

– Nämä luonnon hyvät ominaisuudet meidän tutkijoiden pitää vain pystyä toistamaan, Linder sanoo.

– Pilkoimme koivuselluloosan kuidut nanofibrilleiksi, jotka järjestimme samansuuntaisiksi. Samalla täytimme selluloosasta muodostuvan kehikon pehmeällä silkkiproteiinilla. Se toimii liimamaisena sidosaineena sekä kykenee välittämään mekaanista energiaa molekyylitasolle, kertoo erikoistutkija Pezhman Mohammadi VTT:ltä.

Silkkiä DNA:n ja bakteerien avulla

Silkki on proteiini, jota esiintyy luonnossa muun muassa silkkitoukan erittämänä ja hämähäkinseitissä. Tutkijoiden käyttämä hämähäkkisilkki ei kuitenkaan ollut peräisin seitistä, vaan tutkijat valmistivat sen synteettisen DNA:n ja bakteerien avulla.

– Koska tunnemme DNA:n rakenteen, voimme kopioida sen ja valmistaa sen avulla kemiallisesti samanlaisia silkkiproteiinimolekyylejä kuin hämähäkinseitissä on. DNA:ssa on kaikki informaatio valmiina, Linder selventää.

– Työmme on osoitus proteiinien kehittämisen uusista ja monipuolisista mahdollisuuksista. Voimme valmistaa vastaavia komposiittimateriaaleja hiukan eri raaka-aineista ja saada aikaiseksi uusia ominaisuusyhdistelmiä eri käyttötarkoituksiin. Parhaillaan kehitämme komposiittimateriaalia, joka soveltuu esimerkiksi implantteihin ja iskunkestäviin kohteisiin, sanoo Pezhman.

Tieteellinen artikkeli

Katso myös

Verenpaine kannattaa mitata myös seisoma-asennossa

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitapahtumien riskitekijöistä. On arvioitu, että kohonnut verenpaine aiheuttaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x