Masennus voi lievittyä jo muutamalla hoitotapaamisella

Masennuksesta kärsivä potilas voi hyötyä merkittävästi jo ensimmäisistä psykologisista hoitotapaamisista. Hyvin aikaisessa vaiheessa hoitoa tapahtuvaa voinnin paranemista kutsutaan varhaiseksi äkilliseksi hyötymiseksi.

Äkillisen hyötymisen ilmiö on tunnistettu jo 90-luvulla, mutta sitä ei ole kyetty täysin selittämään. Noin kolmannes psykologisista ongelmista kärsivistä kokee jossakin hoidon vaiheessa yhtäkkisen muutoksen voinnissaan. PsM Katariina Keinosen väitöskirjatutkimus keskittyi erityisesti varhaiseen äkilliseen hyötymiseen, joka voi johtaa nopeaan toipumiseen ilman pitkää hoitosuhdetta.

– Masennusoireet vähenivät neljänneksellä tutkimukseen osallistuneista jo kahden tapaamisen jälkeen. Varhaisen hyötymisen vaikutus on masennuksesta kärsivän näkökulmasta katsottuna erittäin suuri. Se ennustaa myös parempaa kokonaishoitotulosta, Keinonen kertoo.

Nopeasti pysyviä tuloksia

Tutkimuksen lyhytinterventiohoidon toteuttivat psykologian opiskelijat, joilla ei ollut aiempaa kokemusta asiakastyöstä. Muutokset äkillisesti hyötyneiden joukossa osoittautuivat kuitenkin hyvin vakaiksi ja pysyivät yllä jopa 12 kuukautta.

­– Varhainen äkillinen hyötyminen heijastelee todellista muutosta, eikä vain vaihtelua oireilussa. Hoito pyrki vaikuttamaan psykologisiin prosesseihin, joihin varhainen äkillinen hyötyminen oli yhteydessä, toteaa Keinonen.

Hoito toteutettiin hyväksymis- ja omistautumisterapian menetelmin ja kaksi ensimmäistä tapaamista olivat ennalta suunniteltuja ja aikataulutettuja.

– Käyttämäämme hoitomallia voitaisiin hyödyntää verrattain kevyellä koulutuksella laajemminkin. Se voisi olla yksi osa porrastettua hoitomallia, jossa hoitotapaamisia annosteltaisiin tarpeen mukaan. Nykymallissa hoitojen aloittamista saatetaan siirtää kulujen välttämisen toivossa, sanoo Keinonen.

Vaikka varhainen äkillinen hyötyminen on sekä teoreettisesti, että hoitotyön näkökulmasta merkittävä ilmiö, sitä on tutkittu verrattain vähän.

– Suurelle joukolle masennuksesta kärsiviä apu voisi olla vain muutaman tapaamisen päässä, Keinonen pohtii.

Väitöskirja: Help may be a few sessions away

Katso myös

Mitä sydämen syke kertoo terveydestäsi?

Miten sydän vanhenee, kannattaako omaa sykettä seurata ja onko korkea leposyke aina merkki huonosta kunnosta? …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x