Lähihoitaja työssään suorittamassa lääkehoitoa. (kuva ei liity tapahtumiin)

Kotihoidon epäkohdat sivuutettiin – Puutteet vakavia

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies pitää 31.12.2019 antamassaan päätöksessä Eksoten kotihoidon epäkohtia ja puutteita vakavina. Kotihoidon tilanne ei täyttänyt lakien ja laatusuositusten vaatimuksia.

Työntekijät olivat tuoneet epäkohtia esiin sosiaalihuoltolain mukaisesti, mutta heidän huoltaan ei otettu tosissaan. Vaikka laissa erityisesti säädetään, ettei ilmoituksen tekemisestä saa seurata ilmoituksen tekijälle kielteisiä vastatoimia, näin kuitenkin valitettavasti käy. Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer teki kantelun Eksoten kotihoidosta kesäkuussa 2018.

Eksote on Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä. Siihen kuuluu yhdeksän kuntaa: Lappeenranta, Lemi, Luumäki, Imatra, Parikkala, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale ja Taipalsaari. Alueella on noin 130 000 asukasta.​ Ylintä päätösvaltaa käyttää valtuusto, johon jäsenkuntien kunnanvaltuustot valitsevat toimikautensa ajaksi jäsenet.

Useat kotihoidon työntekijät olivat olleet pitkään huolissaan Eksoten kotihoidon tilanteesta. Huoli koski erityisesti asiakkaiden saamaa hoidon laatua sekä työntekijöiden haitallista kuormittumista.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on antanut kantelusta 31.12.2019 päätöksen, jossa hän pitää Eksoten kotihoidon epäkohtia ja puutteita vakavina. Erityisesti ongelmat koskevat kotihoidon oikea-aikaisuutta, lääkehoidon toteuttamista, omavalvontasuunnitelmaa ja turva-auttajan toimenkuvaa.

Eksoten työntekijät olivat kertoneet kotihoidon ongelmista esimiehilleen, mutta muutosta ei tapahtunut. SuPerin paikalliset aktiivit yrittivät yhdessä liiton asiantuntijoiden kanssa saada Eksoten johtoa korjaamaan tilannetta. Tämän jälkeen SuPer teki kantelun valvontaviranomaisille.

Mikäli Eksoten johto ei olisi vähätellyt kotihoidon työntekijöiden esille tuomia huolenaiheita, asiakkaiden hoidon laatuun olisi puututtu aiemmin. Ei olisi tarvittu luottamushenkilöitä, ammattiliittoa, tarkastuslautakuntaa, aluehallintovirastoa, Valviraa ja eduskunnan apulaisoikeusasiamiestä.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen antamassa vastauksessa ilmenee, että Eksoten kotihoidon tilanne ei edelleenkään täytä lainsäädännön edellyttämiä vaatimuksia. Tämän vuoksi Eduskunnan apulaisoikeusmies pyytää lisäselvityksiä Eksoten johdolta.

– Sosiaalihuoltolain mukaan vanhustenhoidossa työntekijän on ilmoitettava työnantajalleen vanhusten hoidossa havaitsemistaan puutteista. Lain mukaan tästä ei saa seurata ilmoituksen tekijälle kielteisiä vastatoimia. Käytännössä ilmoitukset usein jäävät pelon takia tekemättä tai työntekijät kuitenkin joutuvat työnantajan kostotoimien kohteeksi. Lainsäätäjän on tähän nyt puututtava, sanoo puheenjohtaja Paavola.

– Arvostavassa työorganisaatiossa työntekijät antavat kehittämisehdotuksia ja he tulevat kuulluiksi. Jokaisessa työntekijäportaassa tulisi puhaltaa yhteen hiileen asiakkaan parhaaksi. Työntekijöiden viesti on syytä ottaa tosissaan. Työntekijöillä ei ole syytä vääristää tilannetta, vaan heillä on todellinen huoli asiakkaiden terveydestä ja turvallisesta hoidosta, Paavola muistuttaa.

Katso myös

Kellot siirretään kesäaikaan sunnuntaina 31. maaliskuuta

Talvi- eli normaaliaika päättyy ja kesäaikaan siirrytään lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kelloja siirretään tunti …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x