Koronaan kuolleista yhdeksän kymmenestä oli yli 70-vuotias

Tilastokeskuksen kuolemansyytilaston ennakkotietojen mukaan vuonna 2020 Suomessa joka sadas kuolema oli covid-19-virustaudin aiheuttama. Vuonna 2020 covid-19-virusinfektion aiheuttamia kuolemia oli 534. Kuolleita oli kaiken kaikkiaan 55 500. 

Koronan aiheuttamista kuolleista lähes 90 prosenttia oli täyttänyt 70 vuotta, ja joka neljäs oli täyttänyt 90 vuotta. Kuolleiden mediaani-ikä oli 84. Kaikkien kuolleiden mediaani-ikä oli 81. Covid-19-tautiin kuolleissa ei ollut alle 20-vuotiaita, 20–49-vuotiaita oli kahdeksan, 50–59-vuotiaita oli 17 ja 60–69-vuotiaita oli 35.

Kuukausittaisen tilaston mukaan covid-19-virusinfektion aiheuttamat kuolemat ajoittuivat lähinnä kevääseen ja loppuvuoteen. Kesäkuukausina kuolemia oli vain muutamia. Eniten kuolemia oli huhtikuussa, lähes 200, ja toiseksi eniten joulukuussa, yli 140. Joulukuun luku kuitenkin vielä täydentynee, sillä joulukuulta puuttuu yhä 12 prosenttia kuolintodistuksista.

Tilastokeskuksen ja THL:n koronaluvuilla eri lähde

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisteri julkaisee jatkuvasti päivittyvää lukua covid-19-tautiin liittyvistä kuolemista. THL:n tartuntatautirekisterin mukaan vuonna 2020 Suomessa oli yli 600 covid-19-tautiin liittyvää kuolemaa. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan covid-19 oli peruskuolemansyynä 534 kuolemassa ja myötävaikutti 68 kuolemaan. Erot johtuvat eri tietolähteistä.

Tilastonkeskuksen kuolemansyytiedot saadaan lääkäreiden kirjoittamista kuolintodistuksista. THL:n tiedot perustuvat puolestaan tartuntatauti-ilmoituksilla kerättyihin covid-19-tapauksiin sekä väestötietojärjestelmän kuolintietoihin. THL arvioi kuoleman liittyvän koronavirukseen, jos positiivinen covid-19-testinäyte on annettu kuolemaa edeltäneen kuukauden aikana tai jos lääkäri on tehnyt ilmoituksen tartunnan saaneen kuolemasta.

Kuolemansyytilasto on kansainvälisesti vertailukelpoinen

Tilastokeskuksessa lääkärien kirjoittamien kuolintodistusten pohjalta muodostetaan kansainvälisesti vertailukelpoinen kuolemansyytilasto.

Maailman terveysjärjestö (WHO) ohjeistaa lääkäriä kirjoittamaan covid-19:n kuolintodistukselle peruskuolemansyyksi, kun kuolema on suoraan aiheutunut covid-19-tautia aiheuttavasta koronaviruksesta.

Jos covid-19-virusinfektiota sairastanut henkilö on kuollut muuhun tautiin tai vammaan, covid-19 voi olla kuolintodistuksella myötävaikuttavana kuolemansyynä. Kuolintodistuksille myötävaikuttaviksi kuolemansyiksi merkityt covid-19-virusinfektiot eivät lukeudu kuolemansyytilastossa koronan aiheuttamiin kuolemiin.

Vuonna 2020 covid-19-virusinfektio oli mainittu myötävaikuttavana kuolemansyynä 68 kuolintodistuksella. Näistä 68 henkilöstä useimmat olivat monisairaita. Yli 40 prosentin peruskuolemansyynä oli muistisairaus. Melkein joka neljännellä peruskuolemansyynä oli jokin sydän- tai verisuonisairaus ja joka viidennellä syöpä.

Covid-19-tautikuolemien merkitsemiseen on käytössä oma koodinsa laboratoriovarmennetuille (ICD10:n koodi U07.1) ja laboratoriovarmentamattomille tapauksille (ICD10:n koodi U07.2). WHO:n ohjeiden mukaan tilastossa covid-19-kuolemiin lasketaan mukaan niin laboratoriovarmennetut kuin varmentamattomatkin kuolemat.

Suurin osa kuolintodistuksille merkityistä covid-19-virusinfektion aiheuttamista kuolemista on laboratoriovarmennettuja. Vuonna 2020 laboratoriovarmentamattomia covid-19-virusinfektion aiheuttamia kuolemia oli 31. Kaikki nämä kuolintodistukset on kirjoitettu epidemian alkuvaiheessa, jolloin testaus oli vasta käynnistymässä. Kesäkuun 2020 jälkeen koodia U07.2 ei ole esiintynyt kuolintodistuksilla peruskuolemansyynä.

Tiedot muista kuolemansyistä julkaistaan loppuvuodesta

Aineiston keskeneräisyyden vuoksi muista vuoden 2020 kuolemansyistä ei ole mahdollista julkaista vielä tietoja.

Lain mukaan lääkäreillä on kolme kuukautta aikaa henkilön kuolemasta kirjoittaa kuolintodistus. Käytännössä kuolintodistuksia ei kuitenkaan pystytä aina laatimaan ajallaan. Lääkärit postittavat valmiit kuolintodistukset THL:n oikeuslääkärin tarkastettavaksi ja hyväksytyt kuolintodistukset lähetetään postilla Tilastokeskukseen. Kuolintodistukset ovat vielä 80 prosenttisesti paperilla.

Vuoden 2020 tilastoaineiston muodostaminen on parhaillaan käynnissä Tilastokeskuksessa ja kuolemansyytilasto julkaistaan kokonaisuudessaan loppuvuonna.

Katso myös

Koiria kiusaa sinilevä, käärmeet, punkit ja helle

Koirien ja kissojen tavallisimpia kesäkolhuja ovat tapaturmat ja tassuhaavat. Muihinkin riesoihin kannattaa varautua, kuten punkkeihin …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Viini tappaa
Viini tappaa
1 month ago

Alkoholiperäisiin tauteihin kuolee noin 1 700 henkilöä vuosittain eli terveysturvallisinta olisi sulkea Alkot ja ravintolat.

1
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x