keskiviikko , lokakuu 9 2019
Uutisotsikot
Koti / Ajankohtaista / Kirjastojen ja vankiloiden yhteistyö innostaa vankeja lukemaan
Erikoiskirjastovirkailija Irmeli Malka-Kannisto.

Kirjastojen ja vankiloiden yhteistyö innostaa vankeja lukemaan

Yleisten kirjastojen yhteistyö vankiloiden kanssa on vahvistunut koko maassa, kun valtakunnallinen vankiloiden ja kirjastojen yhteistyöryhmä aloitti toimintansa vuoden 2018 alussa.

Vangeille on ollut runopiirejä, tiedonhaun kursseja, Aliaksen pelaamista, videotrailereiden tekemistä ja sarjakuvapajoja. Yksi parhaiten vankilasta toiseen levinnyt malli on lapselle lukeminen. Vangeille tarjotaan monissa vankiloissa mahdollisuutta lukea omille lapsilleen lastenkirjoja. Lukeminen tallennetaan videolle ja siirretään muistitikulle, jonka vankila toimittaa perheelle. Lapselle toimitetaan myös kuvakirja, jota vanki on lukenut videolle.

– Eräs lapsi oli ottanut muistitikun mukaan, kun lähti äidin kanssa matkalle, jotta isäkin on mukana. Yksi isä luki kaksi muistitikkua täyteen, johon loppui lapsen vierastaminen, erikoiskirjastovirkailija Irmeli Malka-Kannisto kertoo lukemisen vaikutuksista perheiden toimintaan.

Vangit voivat lukea lapselleen jo 10 vankilassa ja muissakin vankiloissa on kiinnostus herännyt. Vangeille tämä toiminta on tärkeää.

– Vankilassa mikään ei tapahdu hetkessä. Voi mennä puoli vuottakin, että pääsee lukemaan lapselleen.

Kun vangilla on vaikeuksia lukea satua, hän saa kirjastotyöntekijältä apua. Kirjan lukemista harjoitellaan yhdessä ja sadun voi vaikkapa laulaa.

– Prinsessakirjoissa on vaikeita sanoja, Aurora, Frozen, Pocahontas ja kirjan lukeminen meinaa joskus jäädä kesken. Olen silloin antanut vinkiksi, että tilalle voi laittaa vaikka oman tyttären nimen.

– Lapselle sadun lukemisella on todella iso merkitys, koska näin pystyn olemaan edes jollain tavalla läsnä lapsen elämässä, kertoo 30-vuotias mies.

Vankilakirjastoja viedään moderniin suuntaan

Vankilakirjastojen aineistoja on pystytty uudistamaan kohderyhmää huomioivaksi. Vuonna 2019 on panostettu erityisesti tietokirjojen uudistamiseen vankiloissa. Tietokirjojen valinnassa on otettu huomioon vankien toiveita. Osa kirjoista on selkokielellä kirjoitettuja.

– Vankilakirjaston ei kannata olla liian yleinen, vaan mietitty kohderyhmälle. Se ei toimi, jos laitan jotain kartanoromantiikkaa. Edes naisvangit eivät lue sitä. Pitää olla kohdennetumpaa, Irmeli Malka-Kannisto toteaa.

Yleisten kirjastojen yhteistyö vankiloiden kanssa on melko tuore asia. Yksittäisissä kaupungeissa yleinen kirjasto ja vankila ovat tehneet yhteistyötä 2010-luvun alusta. Yhteistyö vahvistui, kun valtakunnallinen vankiloiden ja kirjastojen yhteistyöryhmän toiminta käynnistyi vuoden 2018 tammikuusta.

– Aineistot monessa vankilakirjastossa ovat olleet heikossa hapessa. Vankilakirjastot ovat nyt luokittelun osalta hyvässä jamassa ja kirjastokortteja otetaan monissa vankiloissa käyttöön. Osassa vankiloista lainaaminen tapahtuu yhä ruutuvihkoon tehtyjen merkintöjen avulla. Se on hiukan hankala toteutustapa, jos kirjastossa on 4 000 nimekettä, Kristian Kipinoinen Rikosseuraamuslaitokselta toteaa.

Yhteistyöryhmän työhön kuuluu vankilakirjastojen aineiston uudistaminen ja yhteisten linjausten laatiminen. Mitä tahansa konmarittamisesta innostuneiden kirjalahjoituksia ei vankilakirjastoon voida ottaa vastaan vaan tarvitaan linjaukset siitä, miten ja millaista aineistoa hankitaan. Vankilakirjastojen toiminnasta on tullut modernimpaa ja tavoitteellisempaa.

– Se tekee tutuksi modernin kirjastojen palveluita, joissa kyse ei ole vain lainauksesta ja palautuksesta. Perimmäinen tarkoitus on innostaa lukemaan, Malka-Kannisto kertoo.

Vankiloissa olevissa kirjastoissa on otettu käyttöön yleisten kirjastojen luokitusjärjestelmä ja aineiston luettelointi. Vankilakirjastot alkavatkin olla yleisen kirjaston tasolla.

Myös Rikosseuraamuslaitos on toimintaan tyytyväinen.

– Yhteistyö yleisten kirjastojen kanssa on vankiloille erittäin merkittävää, koska yleisten kirjastojen asiantuntemuksen avulla olemme onnistuneet kehittämään vangeille monenlaista lukutaitoa edistävää toimintaa, Kati Sunimento Rikosseuraamuslaitokselta sanoo.

Vuoden 2019 Celia-palkinto vankiloiden ja kirjastojen yhteistyöryhmälle

Celia-palkinnon teema vuonna 2019 on nuorten aikuisten lukeminen. 54 prosenttia vangeista on 16-35-vuotiaita. Palkinnonjaossa haluttiin kiinnittää huomio suurimmassa tarpeessa oleviin nuoriin aikuisiin, joilla ei usein ole tottumusta lukemiseen.

Vankiloiden ja yleisten kirjastojen yhteistyöllä on pystytty laajemmin tarttumaan tähän tilanteeseen tarjoamalla vangeille mahdollisuuksia kehittää omaa lukutaitoaan ja lukukokemuksiaan.

Turun kaupunginkirjasto toimii ryhmän valtakunnallisena koordinaattorina. Muita ryhmän jäseniä ovat Tampereen, Oulun ja Kuopion kaupunginkirjastot sekä tänä vuonna liittyneet Vaasan ja Joensuun kaupunginkirjastot. Myös Rikosseuraamuslaitoksella on ryhmän jäsenenä keskeinen rooli yhteistyön edistämisessä.

Celia-palkinto on 2 000 euron arvoinen. Lisäksi voittajille ojennettiin Turun kirjamessuilla suklaasta käsintehty palkintopokaali, jossa lukee ”Lukeminen on nautinto”. Palkintoon kuuluu myös 100 suklaista kirjainta. Suklaapalkinto on tarkoitus viedä yhteen toiminnassa mukana olevista vankiloista vankien kanssa nautittavaksi.

Katso myös

Viranomaisten toimintamalleja kriisitilanteissa on vaikea muuttaa

Vakavien ihmishenkiä uhkaavien kriisien hallintaan kehitettyjen uusien teknologioiden saamisessa viranomaisten käyttöön on paljon esteitä. Ongelmiin …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *