Kuvituskuva.

Kauppa vetoaa asiakkaita maskin käyttöön

Kaupan liitto ja Päivittäistavarakauppa ry vetoavat asiakkaisiin ja myymälöiden henkilökuntaan, että he käyttäisivät kasvosuojaimia aina myymälöissä.

Maskipakon asettaminen kaupan asiakkaille olisi ongelmallista. Maskin käyttö ei ole kaikille mahdollista, esimerkiksi terveys- ja muista syistä. Käytännössä kaupan myymälöissä on vaikea valvoa syitä sille, miksi joku ei käytä maskia. Terveystietojen käsitteleminen ei ole mahdollista tietosuojasyiden vuoksi.

Kauppa vetoaa asiakkaita käyttämään maskia, mutta ei voi estää asiointia maskin puuttumisen vuoksi.

– Vetoamme kaikkia asiakkaita käyttämään maskia, jos vain suinkin mahdollista. Me kaikki kannamme vastuun siitä, että kaupassa on turvallista asioida ja tehdä töitä, Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi ja Päivittäistavarakaupan toimitusjohtaja Kari Luoto vetoavat.

Kaupan ala on lokakuusta 2020 lähtien suositellut maskin käyttöä kaikille yli 12-vuotiaille asiakkaille koko maassa. Koronapandemian alusta alkaen on asiakkaiden ja työntekijöiden turvallisuuden parantamiseksi tehty runsaasti myös muita omaehtoisia toimenpiteitä, jotka ovat tehonneet hyvin. Kaupoista ei ole lähtenyt laajoja tartuntaketjuja.

Kaupoissa huolehditaan hygieniasta ja siivotaan tehostetusti. Turvallisesta asioinnista muistutetaan eri tavoin, käytössä ovat muun muassa kuulutukset, julisteet, infonäytöt ja lattiatarrat. Myymälöissä kehotetaan pitämään yli kahden metrin turvaväli toisiin ihmisiin, ja asiakkaille on huhtikuusta 2020 alkaen tarjottu mahdollisuus käsienpesuun tai käsidesin käyttöön.

– Kauppa tekee valtavasti ja monipuolisesti työtä, jotta kaikissa myymälöissä on turvallista asioida. Viestiminen maskien käytön välttämättömyydestä myymälöissä on tärkeätä, ja suositammekin sen lisäämistä edelleen, Mari Kiviniemi toteaa.

Katso myös

Suomalaiset sitoutuvat hyvin koronarajoituksiin

Covid-19-pandemian aikana on maailmanlaajuisesti otettu käyttöön erilaisia rajoituksia viruksen etenemisen hidastamiseksi ja estämiseksi. Yhdessätoista maassa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x