Joka toisen asunnon arvo on pudonnut viime vuonna

Asuntomarkkinoilla saatiin viime vuonna esimakua hintojen alamäestä, sillä joka toisen asunnon arvo laski eli puolitoista miljoonaa asuntoa menetti arvoaan. Asuntojen hinnat laskivat peräti 15 maakunnassa. Vain Uusimaa, Varsinais-Suomi ja Pirkanmaa pääsivät plussalle kasvukolmikon Helsinki–Tampere–Turku ansiosta.

Hypon arvion mukaan koko maan tasolla asuntojen hintojen nousu pysähtyy tänä vuonna ja kääntyy 0,5 prosentin laskuun vuonna 2020. Pääkaupunkiseutu jatkaa omassa sarjassaan, sillä Helsingin seudulla hinnat nousevat edelleen: hintaennuste tälle vuodelle 2,0 prosenttia ja 1,5 prosenttia ensi vuodelle.

”Vuoden 2018 aikana väki väheni 247 kunnassa ja selvää kasvua nähtiin vain 27 kaupungissa. Suomessa on kaikkiaan 311 kuntaa”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus kertoo.

Suurten kaupunkien aikakausi alkaa

Tuore alueellinen väestöennuste osoittaa, että Suomi siirtyy yhä selvemmin suurten kaupunkien aikakauteen. Kaupungistumisen seuraava aalto alkaa ja maahan jää vain kolme aidosti kasvavaa kaupunkiseutua Helsinki, Tampere ja Turku. Tuttujenkin kasvukeskuksina tunnettujen kaupunkialueiden väestö kääntyy laskuun 2030-luvulla.

”Kahden megatrendin yhteisvoima on tulevan vuosikymmenen tärkein ajuri asuntomarkkinoille. Väkiluvun kasvun pysähtyminen ja kaupungistumisen eteneminen vavisuttavat aiempia uskomuksia”, Brotherus toteaa.

Alueellinen väestöennuste kertoo karua kieltä eri alueiden haasteista. Aluekeskuksissa nähdään vahvaa keskittymistä, sillä samaan aikaan, kun kaupunkiseutujen väestö vähenee, kaupungit kasvavat sisään päin eli keskustat vahvistuvat ja laita-alueet supistuvat.

”Rakennettavaa riittää, sillä uusien asuntojen tarve jatkuu, ARA-asuntoihin kaivataan kiertoa, muuttoavustuksia tarvitaan tulevaisuudessa ja kasvukolmion liikenneyhteydet täytyy varmistaa työvoiman liikkuvuudenkin vuoksi”, Brotherus suosittelee seuraavalle hallitukselle.

Uutta tarjontaa tulee rutkasti Vantaalle ja Espooseen, mutta Helsinki ei pysy perässä. Samalla kovin kysyntä kohdistuu kantakaupunkiin kolmen kilometrin säteelle Rautatientorista.

Katso myös

Putkien jäätymiset ovat yleisiä vahinkoja

Putkirikko on ikävä ja etenkin vanhoissa pientaloissa yllättävän yleinen vahinko. Ongelmat voivat alkaa jo kymmenenkin …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x