Uutisotsikot

Huolehdi koululaisen kodin turvallisuudesta

Koulujen alettua osa lapsista viettää kotona aikaa yksin aamuisin ennen koulun alkua ja iltapäivisin koulupäivän päätyttyä. Kodin turvallisuus on erityisen tärkeää lapsen ollessa yksin kotona.

Palopäällystöliitto toivottaa koululaisille turvallista syksyä ja muistuttaa, että vastuu lasten ja kodin turvallisuudesta on aina aikuisilla.

Koululaisen on mukavampi palata koulupäivän päätteeksi kotiin, kun kodin turvallisuus on kunnossa. Yksin kotona oleminen voi olla jännittävää, pelottavaakin. Lapsen kanssa kannattaa keskustella, miltä yksin oleminen tuntuu. Mikä yksin olemisessa jännittää ja miten voisitte yhdessä tehdä kodista turvallisen paikan. Sopikaa myös, miten toimia, jos yksin ollessa jokin asia alkaa pelottaa.

Käykää koululaisen kanssa läpi, mitä kotona voi ja saa yksin tehdä. Esimerkiksi tietokoneen käyttöön ja elokuvien tai sarjojen katsomiseen kannattaa sopia selkeät säännöt.

Aamupalat ja välipalat ovat olennainen osa koululaisen päivittäistä ruokailurytmiä. Millaisia välipaloja lapsen on mahdollista valmistaa yksin? Saako lapsi käyttää yksin esimerkiksi mikroa, hellaa tai leikkuuveistä? Harjoitelkaa yhdessä muutamia helppoja välipaloja, joita lapsi voi valmistaa yksin ollessaan. Muista neuvoa myös toiminta vahingon sattuessa.

Tehkää yhdessä kotona kierros, jossa käytte läpi kotinne mahdollisia vaaranpaikkoja: esimerkiksi lieden päällä eikä ympäristössä saa säilyttää mitään syttyvää, auki jääneet kodinkoneiden vesihanat tulee sulkea ja eteisessä on tärkeää varmistaa poistumisturvallisuus pitämällä kulkuväylä kengistä, vaatteista ja muista tavaroista vapaana. Lisäksi tulentekovälineet on tärkeää säilyttää lasten ulottumattomissa ja muistuttaa lasta siitä, ettei tulta saa käyttää ilman aikuisen valvontaa.

Hätänumeroon soittaminen ja 112 Suomi -sovelluksen käyttäminen ovat taitoja, joita koululaisen kanssa on hyvä harjoitella ennen yksin kotona olemista. Rohkaise lasta soittamaan hätäkeskukseen, ja käykää yhdessä läpi esimerkkitilanteita, joissa hätänumeroon pitää soittaa. Myös toiminta hätäpuhelun aikana on hyvä opetella etukäteen. Kerro lapselle, että puheluun vastaa tuntematon ihminen, joka esittää kysymyksiä, joihin pitää vastata niin hyvin kuin osaa. Tähän liittyen esimerkiksi kodin osoite kannattaa olla tallessa paikassa, josta sen voi hädän hetkellä lukea. Lisäksi muistuta lasta siitä, että puhelua ei saa lopettaa ilman hätäkeskuspäivystäjän lupaa.

Katso myös

Valekuolleen irakilaisen jutussa nostettu syytteet

Valtionsyyttäjä on nostanut syytteet törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä asiassa, joka liittyy Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen (EIT) …