Asuntosijoittamisen tuotto vaihtelee alueittain

Asuntosijoittamisen alueellisessa tuottoennusteessa arvioidaan vuokratuoton ja asuntojen arvon kehitystä yhteensä 24 kaupungissa. Pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella hintojen on arvioitu laskevan tänä vuonna puolella prosentilla ja muualla Suomessa kolmella prosentilla.

Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen vuokrat kasvoivat nopeasti 2010-luvun alussa, mutta kasvuvauhti on tasoittunut vuosikymmenen lopussa. Viime vuonna vuokrat nousivat tarkastelukaupungeissa keskimäärin noin 1,2 prosenttia. Tarjonta on reagoinut kasvaneeseen kysyntään, mikä on pitänyt vuokrien kasvuvauhdin viime vuosina kaupungeissa maltillisena. Vuokrien ennustetaan kasvavan tulevina vuosina maltillisesti noin 1,3 prosentin vuosivauhdilla. Erot vuokrakehityksessä kaupunkien välillä ovat huomattavasti asuntojen hintakehitystä pienemmät.

Asuntosijoittamisen kokonaistuoton ennustetaan laskevan

Ennustetun vuokratuoton keskiarvo on tarkasteltujen kaupunkien yksiöissä 5,6 prosenttia, kaksioissa 3,6 prosenttia ja kolmioissa sekä suuremmissa asunnoissa 2,9 prosenttia. Tarkastelluista kaupungeista suurin vuokratuotto yksiöissä ennen veroja on Kajaanissa ja Kouvolassa (7,7 %) ja pienin Helsingissä (3,2 %). Koko maan ja kaikkien asuntojen osalta vuokratuotto on pysytellyt viime vuosina 3,5 prosentin tuntumassa.

Ennustettu arvonkehitys

Kun tarkastellaan vuokratuottoa ja arvonnousua yhdessä eli asuntosijoittamisen kokonaistuottoa, yksiöissä kokonaistuoton keskiarvo on 6 prosenttia, kaksioissa 3,6 prosenttia ja kolmioissa sekä suuremmissa 2,7 prosenttia. Kokonaistuotto on aiempaan ennusteeseen verrattuna laskenut kaikenkokoisissa asunnoissa. Lasku on ollut suurin isommissa asunnoissa, joissa vuokrien kehityksen arvioidaan olevan pieniä asuntoja hitaampaa.

Kaupunkirankingin kärjessä on Kuopio

Ennusteen pohjalta laaditaan vuosittain vuokranantajien kaupunkiranking, jossa huomioidaan vuokratuoton ja arvonnousun lisäksi laajemmin alueen kehitystekijöitä. Esimerkiksi väestönkasvu, muuttoliikkeet ja opiskelijoiden osuus kaupungissa vaikuttavat vuokramarkkinoihin merkittävästi. Vuoden 2020 kaupunkirankingissa houkuttelevimmaksi kaupungiksi asuntosijoittajien näkökulmasta nousee jälleen Kuopio vuoden tauon jälkeen.

Vuokratuottoennusteen ja kaupunkirankingin laskenta

Vuokratuotto lasketaan vanhoille kerrostaloasunnoille. Asunto hankitaan ilman lainaa, ja varainsiirtovero asunto-osakkeista on 2 prosenttia. Vuokratuotto lasketaan sitoutuneen pääoman sen hetkiselle markkina-arvolle. Vuokratuoton laskemiseksi on tehty keskimääräiset alueelliset hinta- ja vuokrakehityksen ennusteet vuosille 2019–2023. Vuokratuoton laskennassa on otettu huomioon myös remonttivara alueiden kustannuserot huomioiden. Lisäksi hoitokulujen ennustetaan kasvavan 2,0 prosenttia vuonna 2020 ja 2,6 prosenttia vuodessa vuosina 2021–2023.

Ennusteen pohjalta laaditaan myös kaupunkiranking, jossa huomioidaan vuokratuoton sekä arvokehityksen lisäksi laajemmin alueellisia kehitystekijöitä. Rankingissa kaupungit järjestetään jokaisen muuttujan mukaan paremmuusjärjestykseen. Lopullinen sijoitus saadaan summaamalla sijat yhteen ilman painotuksia.

Suomen Vuokranantajat julkaisee yhteistyössä Pellervon taloustutkimuksen (PTT) kanssa vuosittain vuokratuottotutkimuksen, jossa käsitellään eri kaupunkien näkymiä yksityisen vuokranantajan näkökulmasta. Tutkimuksia on tehty vuodesta 2013 alkaen.

Katso myös

Kauppakeskus Myyrmanni tuottaa aurinkosähköä

Kauppakeskus Myyrmannin katolle on asennettu aurinkopaneelit, joiden tuottamaa energiaa käytetään kauppakeskuksen hissien ja liukuportaiden pyörittämiseen. …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x