Hitas-kohde valmistui merelliseen Sompasaareen

Merenrantaan, Sompasaarenlaituri 10:een, valmistunut Hitas-kerrostalo sijaitsee aivan rantabulevardin vieressä. Huoneistoja kohteessa on kaksioista viisiöihin. Kävelymatkan päässä sijaitsevat Loviseholminpuisto, Mustikkamaan ulkoilualue uimarantoineen sekä Kalasataman metroasema ja kauppakeskus.

Valmistuneen Hitas-kohteen kaikki asunnot on myyty. Arvontaan osallistui yli 500 ihmistä ja arvonta suoritettiin yhteistyössä Helsingin kaupungin kanssa.

– Keskeisellä paikalla sijaitsevat kohtuuhintaiset omistusasunnot herättivät suurta kiinnostusta. Sompasaaressa yhdistyvät meren, ulkoilualueiden ja palvelujen läheisyys. Kysyntää kasvattivat myös kohteen perheasunnot, kertoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.

Sompasaarenlaituri 10:een valmistuneen Hitas-kohteen urakoitsijana toimi Fira Oy ja suunnittelusta vastasi Arkkitehtitoimisto Konkret Oy.

Valmistunut Hitas-kohde kuuluu ns. SunZEB-kortteliin, jonka rakentaminen alkoi vuonna 2018. Korttelin hankkeiden suunnittelussa on hyödynnetty SunZEB-ratkaisua, joka perustuu aurinkoenergian hyödyntämiseen ja ylilämmön kierrättämiseen kaukolämpö- ja jäähdytysverkostossa. Auringosta rakennuksille aiheutuva ylilämpökuorma hyödynnetään kaukojäähdytysjärjestelmän avulla kaukolämpöverkossa, ja talviaikaan matalalta tuleva auringon säteily lämmittää tiloja ja tuo runsaasti luonnonvaloa asuntoihin.

Asuntosäätiöllä on rakenteilla myös asumisoikeusasuntoja Hitas-kohteen kanssa samaan kortteliin. Lisäksi naapurikortteliin rakennutetaan pitkällä korkotuella rahoitettuja ARA-vuokra-asuntoja.

Asuntosäätiöltä on tulossa Sompasaareen nyt valmistuneen Hitas-kohteen lisäksi asumisoikeus- ja ARA-vuokra-asuntoja. (Havainnekuva: Voima Graphics Oy.)

Katso myös

Tampereen pääpoliisiasemalla vietettiin harjannostajaisia

Tampereen pääpoliisiaseman rakennushanke on edennyt sisätyövaiheeseen. Työn alla on muun muassa kevyiden väliseinein rakentaminen, talotekniikka-asennuksia …

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *