Oulun uusi pääpoliisiasema valmistunut

Oulun Ruskonselkään on valmistunut uusi, noin 21 000 neliömetrin pääpoliisiasema, joka sisältää myös käräjäoikeuden istuntosalin. Samalle tontille rakennetaan myös vankila, joka valmistuu loppuvuodesta 2025. Kyseessä on yhteishanke, jossa poliisin, vankilan ja istuntosalien tilat sijoitetaan samalle tontille.

Uusi pääpoliisiasema tarjoaa modernit ja turvallisuutta parantavat tilat, jotka sujuvoittavat henkilöstön työtä ja vahvistavat eri turvallisuusviranomaisten yhteistyötä. Rakennuksessa on poliisin, vankilan ja käräjäoikeuden yhteisiä tiloja, kuten asiakkaiden vastaanotto- ja tarkastustilat, turvatarkastus, kokoustilat, sekä istuntosali. Rakennukseen sijoittuvat muun muassa poliisilaitoksen johto ja hallintoa, valvonta- ja hälytystoiminta, rikostutkinta, poliisivankila ja Keskusrikospoliisin Oulun yksikkö. Uusissa tiloissa tulee työskentelemään yhteensä noin 500 työntekijää.

– Olemme tyytyväisiä siihen, että pääpoliisiasema on valmistunut laatu- ja kustannustavoitteiden mukaisesti. Vankilan rakennustyöt etenevät suunnitellusti ja niiden arvioidaan valmistuvan vuoden 2025 lopulla, kertoo Senaatti-kiinteistöjen rakennuttamisryhmän päällikkö Harri Karjula.

Yhteishankkeessa vankilan ja poliisin tilat sekä käräjäoikeuden istuntosalit rakennetaan samalle tontille sisäyhteydellä. Yhteinen tilaratkaisu tuo toiminnallisia, logistisia ja tilankäytöllisiä etuja. Koko hankkeen laajuus on noin 32 000 neliötä, ja kustannusarvio on 130 miljoonaa euroa.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että henkilöstömme pääsee vihdoin työskentelemään saman katon alle nykyaikaisiin ja toimintaa tukevin tiloihin. Yhteisöllisyys, tiedonkulku ja yhteistyö paranevat merkittävästi, mikä tehostaa toimintaamme monin tavoin. Myös logistiset hyödyt, kuten kiinniotettujen kuljetusten vähentyminen ja läheinen yhteistyö tuomioistuimen sekä vankilan kanssa tekevät tästä kokonaisuudesta ainutlaatuisen koko Suomessa, sanoo Oulun poliisilaitoksen apulaispoliisipäällikkö Arto Karnaranta.

Hanke on ollut merkittävä työllistäjä

Hanke työllisti noin 600 henkilöä rakennusaikana. Rakennuttajana toimii valtion toimitiloista vastaava Senaatti-kiinteistöt, joka toteuttaa hankkeen Senaatti-kiinteistöjen allianssimallilla. Vankilan toiminta ja Käräjäoikeuden istunnot alkavat Ruskonselässä alkuvuodesta 2026.

Pääpoliisiaseman ja istuntosalien rakennustyöt käynnistyivät syksyllä 2022, ja hankkeen päätoteuttajana toimii SRV. Hankkeessa huomioidaan valtion tavoite hiilineutraaliudesta vuoteen 2035 mennessä, ja sekä Senaatti että SRV ovat sitoutuneet päästöttömään työmaahan.

Rakentamisessa on pyritty energiatehokkuuteen ja ympäristökuormituksen vähentämiseen. Rakennuksen katolle asennettu aurinkovoimala tuottaa noin 270 000 kWh uusiutuvaa energiaa vuodessa, kattaen noin 10 % kiinteistön vuosittaisesta sähköenergiakulutuksesta. Se vastaa yhteensä noin 130 kerrostalokaksion vuosittaista energiankulutusta. Lisäksi alueen luonnon monimuotoisuutta tuetaan hulevesien viivytysaltailla.

Uusiin tiloihin muuton jälkeen valtiolla ei ole käyttöä vanhan Haukiputaan poliisiaseman tiloille, joten niistä luovutaan. Senaatti aloittaa tilojen myyntivalmistelut, kun tilat on tyhjennetty.

 

Katso myös

Varha selvittää kyselyllä vammais- ja sosiaalihuoltolain toivetaksipalvelua

Varha selvittää vammaispalvelu- ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetus- ja asiointimatkojen palvelun piiriin kuuluvien asiakkaiden näkemyksiä toivetaksista. …

0 0 äänet
Article Rating
Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit