Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. (kuva Markus Sommers)

Yritykset tarvitsevat parempaa ennakoitavuutta kokoontumisrajoituksiin

Kesän juhlakausi on alkamassa, mutta edelleen on epäselvää, voivatko suomalaiset järjestää juhlia ja yritykset satsata sesonkiin. Erityisesti pandemian pitkittymisestä kärsiville erikoiskaupoille ja palvelualojen yrityksille juhlakauden onnistumisessa on kyse jopa koko toiminnan jatkuvuudesta. 

Kaupan ja palveluiden yritykselle tärkeä kesän juhlakausi on alkamassa, mutta epäselvää on edelleen, saako esimerkiksi ylioppilasjuhlia järjestää osassa maata. Vaikka kokoontumisrajoitukset eivät suoraan koske kauppoja, ne vaikuttavat kuluttajien käyttäytymiseen. Kaupan liitto ja Suomen Yrittäjät edellyttävät, että tautitilanteen hellittäessä viranomaiset tarkastelevat kokoontumisrajoituksia ja suosituksia pikaisesti uudelleen ja viestivät päätöksistä ajoissa.

– Kesän juhlakausi on yksi vuoden tärkeimmistä myyntisesongeista useille kaupoille, kuten muotikaupoille, lahjatavaraliikkeille ja muille erikoiskaupoille. Pitkään jatkuneen koronapandemian takia viime kesältä juhlakausi jäi lähes täysin välistä, samoin kuin loppuvuoden pikkujoulusesonki. Tilanne onkin monille yrityksille kriittinen, Kaupan liiton toimitusjohtaja Mari Kiviniemi kuvailee.

Suomessa on siirrytty takaisin alueellisiin koronatoimiin, jolloin aluehallintovirastoilla on oikeus päättää alueellisista rajoituksista ja yksityistilaisuuksia koskevista suosituksista alueellisten koordinaatioryhmien suositusten perusteella.

– Nyt ilmassa on suurta epävarmuutta tulevan juhlakauden toteutumisesta. Niin juhlia suunnitteleville perheille kuin kaupan ja palvelualojen yrityksille on tärkeää kyetä ennakoimaan toukokuun lopun ja kesäkuun alun rajoituksia ja suosituksia, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen toteaa.

Kaupan liitto ja Suomen Yrittäjät muistuttavat, että rajoitusten purkamisesta viestiminen avoimesti ja hyvissä ajoin pitää yritysten suunnitteluhorisontin selkeänä. Ennakoiva viestintä helpottaisi mm. kauppojen ja catering-palveluiden henkilöstöresurssien suunnittelua.

Turvallisen asiointi- ja työympäristön säilyttäminen on yhtä tärkeää myös rajoitusten purkuvaiheessa. Kaupan alan yritykset jatkavat koronaviruksen leviämistä estävien toimenpiteiden toteuttamista tautitilanteen edellyttämällä tavalla ja viranomaisten suosituksiin nojaten.

Katso myös

Järjestöavustukset suuria leikkauksienkin jälkeen

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustukset eli STEA-avustukset pienentyvät vuodesta 2025 alkaen. Uusia STEA-avustuksia myönnetään ensi vuonna …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Hallitus on surkea
Hallitus on surkea
3 years ago

Hallitus tekee päätökset sen jälkeen, kun he ovat katsoneet mikä taho voittaa huutokilpailut Twitterissä.

1
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x