Voima-kestävyysharjoittelun järjestys ja tulos

Kestävyys- ja voimaharjoittelua yhdistettäessä suorituskyky paranee enemmän ensimmäisenä tehdyssä harjoittelussa. Kestävyysharjoittelu ennen voimaharjoittelua häiritsee voimantuottoa. Voimaharjoittelu ennen kestävyysharjoittelua aiheuttaa väsymystä ja häiritsee kestävyysominaisuuksien kehittymistä.

– Ajan säästämiseksi kuntoilijat yhdistävät usein kestävyys- ja voimaharjoittelun samaan harjoitukseen esimerkiksi kuntosalilla. Harjoittelujärjestystä kannattaa vaihdella sen mukaan, mitä tavoittelee, tohtorikoulutettava Maria Küüsmaa-Schildt Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta sanoo.

Maria Küüsmaa-Schildt tutki Jyväskylän yliopiston väitöstutkimuksessa, miten vuorokauden aika ja kestävyys- ja voimaharjoittelun suoritusjärjestys vaikuttavat hermolihasjärjestelmän, sydän- ja verenkiertoelimistön, lihaksen kasvun ja koetun hyvinvoinnin pitkäaikaisadaptaatioihin. Nuoret perusterveet miehet harjoittelivat aamulla tai illalla ja suorittivat saman harjoituskerran aikana kestävyysharjoittelun ennen voimaharjoittelua tai päinvastaisessa järjestyksessä. 24-viikkoisen interventiojakson aikana kaikki harjoitteluryhmät paransivat voiman ja kestävyyden maksimaalista suorituskykyä. Suoritusjärjestys aiheutti eroja ryhmien välissä.

Aamu- tai iltatreeni – onko väliä?

Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että vuorokausirytmit vaikuttavat fyysiseen suorituskykyyn. Useimmiten ihmiset ovat iltaisin vahvempia kuin aamuisin. Niin myös Küüsmaa-Schildtin tutkimuksessa.

– Yhdistetty voima- ja kestävyysharjoittelu sekä aamulla että illalla johti samanlaisiin muutoksiin voima- ja kestävyyssuorituskyvyssä. Lihaskasvussa ei huomattu ryhmienvälistä eroa ensimmäisen 12 viikon aikana, mutta harjoittelujakson pitkittyessä iltaharjoittelu johti parempaan tulokseen, Küüsmaa-Schildt kertoo.

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että ajankäytön hallinta ja sisäinen motivaatio ovat tärkeitä pitkäaikaisen harjoitteluun sitoutumisen kannalta. Küüsmaa-Schildtin tutkimus osoitti, että motivaatio osallistua yhdistettyyn voima- ja kestävyysharjoitteluun laski hieman aamuharjoittelijoilla. Iltaharjoittelu johti ajankäytön hallinnan huonontumiseen.

– Jos yhdistettyä voima- ja kestävyysharjoittelua suoritetaan pitkällä aikajaksolla, harjoituksen vuorokauden aika ja järjestys on valittava kulloistenkin tavoitteiden perusteella, Küüsmaa-Schildt sanoo.

Katso myös

Miten influenssan ja koronan erottaa toisistaan

Influenssan, koronaviruksen ja tavallisen flunssan aiheuttamat oireet voivat muistuttaa paljon toisiaan. Kausi-influenssalla tarkoitetaan A- ja …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x