Syksy oli poikkeuksellisen lämmin

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syys-marraskuu oli keskilämpötilaltaan monin paikoin maan etelä- ja länsiosassa mittaushistorian lämpimin. Muualla maassa syksy oli suurimmaksi osaksi harvinaisen lämmin, paikoin poikkeuksellisen lämmin.

Syksyn keskilämpötila vaihteli lounaissaariston reilusta kymmenestä asteesta Käsivarren Lapin vajaaseen + 2 asteeseen. Tilastolliseen vertailukauteen 1981–2010 nähden lämpötilat olivat koko maassa noin kolme astetta keskiarvoa korkeampia.

Poikkeuksellisen suuria sademääriä mitattiin länsirannikon maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa. Maan etelä- ja keskiosassa sademäärä oli tavanomainen tai tavanomaista suurempi. Keski-Lapissa sademäärä oli tavanomaista pienempi, Utsjoen ja Inarin alueella oli paikoin jopa harvinaisen vähäsateista. Sadetta kertyi eniten Kainuussa Puolangan Paljakan havaintoasemalla, jossa sademäärä oli 408,3 millimetriä. Vähiten satoi Utsjoen Kevon havaintoasemalla, jossa sademäärä oli vain 62,4 millimetriä.

Marraskuussa rikottiin kuukausikohtainen maksimilämpötilaennätys

Marraskuu oli koko maassa harvinaisen, paikoin poikkeuksellisen lämmin. Maan etelä- ja keskiosassa mitattiin asemakohtaisia kuukauden keskilämpötilaennätyksiä. Marraskuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston noin + 7 asteesta Keski-Lapin noin – 2 asteeseen. Poikkeama tilastolliseen vertailukauteen oli noin 4–6 astetta.

Kuukauden ensimmäisellä viikolla todistettiin mittaushistorian korkein marraskuussa mitattu lämpötila, kun Jomala Maarianhaminan lentoasemalla mitattiin 6. päivänä vuorokauden korkeimmaksi lämpötilaksi 16,6 astetta. Kuukauden alin lämpötila, – 21,6 astetta, mitattiin Kittilän Pokassa 27. päivä.

Marraskuu oli sateinen

Marraskuu oli suurimmassa osassa maassa tavanomaista sateisempi. Eniten satoi Kainuusta Meri-Lappiin ulottuvalla alueella, missä sademäärä oli paikoin jopa poikkeuksellisen suuri. Lähinnä maan itäosassa itärajan tuntumassa sekä Utsjoen ja Inarin alueella sademäärät olivat tavanomaista pienempiä. Kuukauden suurin sademäärä, 146,1 millimetriä, mitattiin Puolangan Paljakan havaintoasemalla. Vähiten satoi Inarin Angeli Lintupuoliselän havaintoasemalla, missä sademäärä oli 10,6 millimetriä. Suurin vuorokautinen sademäärä, 51,7 millimetriä, mitattiin kuukauden 2. päivä Tornion Torpin havaintoasemalla.

Lunta oli kuukauden alussa lähinnä vain Keski- ja Pohjois-Lapissa. Kuukauden lopussa lunta oli laajemmin maan pohjoisosassa, lisäksi maan keskiosassa lunta oli monin paikoin jo muutama senttimetri.

Auringonpaistetuntien määrä oli lähellä tavanomaista suuressa osassa maata, ainoastaan aivan pohjoisimmassa Lapissa aurinko paistoi tavanomaista vähemmän.

Katso myös

Verenpaine kannattaa mitata myös seisoma-asennossa

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitapahtumien riskitekijöistä. On arvioitu, että kohonnut verenpaine aiheuttaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x