Sudella ja ihmisellä ei ollut ekologista kilpailua ravinnosta

Metsästäjä-keräilijät ovat kesyttäneet sudesta aikoinaan koiran. Suden kesyyntyminen koiraksi oli mahdollista vain kylmässä ilmastossa, esittää julkaistu tutkimus.

Sudet kesyyntyivät koiriksi viimeisen jääkauden aikana 15 000 vuotta sitten tai jopa aikaisemmin. Osa todisteista viittaa siihen, että kesyyntyminen tapahtui useita kertoja eri puolilla Euraasiaa.

– Tutkimuksessa päädyimme siihen, että kylmässä ilmastossa ihmisen ja suden ekologinen kilpailu ruoasta puuttui talvikuukausina. Näin metsästäjä-keräilijät pitivät sutta kumppaninaan useiden sukupolvien ajan, joten kesyyntyminen koiraksi mahdollistui, sanoo erikoistutkija Maria Lahtinen-Kaislaniemi Ruokavirastosta ja Helsingin yliopistosta.

Koirien kesyyntymiseen kaksi teoriaa

Tähän mennessä susien kesyyntymistä on selitetty kahdella tavoin. Susista kehittyi vähemmän pelokas jätteillä elävä esikoira tai toisen teorian mukaan ne kesytettiin metsästyskumppaniksi.

– Kummassakin selityksessä on ongelmansa, sillä jääkauden aikaiset ihmiset olivat liikkuvia, eivätkä jättäneet jatkuvasti jälkeensä jätteitä samaan paikkaan. Ilman pysyvää jätepaikkaa useita sukupolvia jatkuvaa susien kanssakäymistä ihmisten kanssa on vaikeaa perustella, pohtii Lahtinen-Kaislaniemi.

Toisaalta on osoitettu, että koirista on eniten apua metsästyksessä susien luontaisen elinympäristön ulkopuolella. Lisäksi metsästyskumppanista on eniten hyötyä vasta, kun se on jo kesyyntynyt. Niinpä koiria ei ole voitu kesyttää tarkoituksena parantaa metsästystulosta. Lisäksi on ihmetelty, miksi ihminen olisi sietänyt petoeläintä lähistöllään.

Ravinnon jakamiseen perustuva teoria suden kesyyntymisen syystä

– On ymmärrettävää, että yksittäisiä pentuja on otettu elätiksi, koska metsästäjä-keräilijät ottavat edelleenkin jatkuvasti lemmikkejä. Tällöin lajit eivät kuitenkaan kesyynny kokonaan, sillä useiden sukupolvien ajan jatkuva kasvatus loppuu ihmisten omiin ruoansaantivaikeuksiin. Toisin sanoen kriisitilanteissa ihmiset priorisoivat omaa ravintoaan ohi kilpailijoidensa, sanoo Lahtinen-Kaislaniemi.

Tutkimuksessa osoitettiin, että arktisilla ja subarktisilla alueilla saalistettavasta riistasta ihmisellä jää yli proteiinipitoista ravintoa. Talven laihduttamissa eläimissä on vain vähän rasvaa ja hiilihydraattipitoisia kasvejakaan ei ollut tarjolla. Siksi ihmiset pystyivät hyödyntämään näistä vain rasvapitoisimmat osat. Susien kyky sulattaa proteiinia on huomattavasti parempi, joten alkukoiralla ja ihmisillä ei ollut ekologista kilpailua ravinnosta eloonjäämisen kannalta kriittisten talvikuukausien aikana.

Tutkimuksessa olivat mukana Maria Lahtinen-Kaislaniemi (Ruokavirasto ja Helsingin yliopisto), Suvi Viranta-Kovanen (Helsingin yliopisto), Kristiina Mannermaa (Helsingin yliopisto ja Tarton yliopisto), Sakari Salonen (Helsingin yliopisto ja Bordeauxin yliopisto) ja David Clinnick (Durhamin yliopisto ja Saint Mary’s College of California).

Katso myös

Suomalaiset sitoutuvat hyvin koronarajoituksiin

Covid-19-pandemian aikana on maailmanlaajuisesti otettu käyttöön erilaisia rajoituksia viruksen etenemisen hidastamiseksi ja estämiseksi. Yhdessätoista maassa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Kerttu
Kerttu
3 months ago

Se on vain niin, että ihminen halusi lemmikin. Onhan niitä aina ollut, vaikka hevosia.

1
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x