Sähköautoilijoita pitää verottaa

Öljystä luopuminen on hiilineutraalin liikenteen toteutumisen ehto. Fossiilisten öljyjen kasvihuonepäästöt ovat Suomessa selvästi suuremmat kuin kivihiilen, turpeen ja maakaasun yhteensä. Vaihtoehtoisten käyttövoimien osuuden kasvattaminen liikenteessä on tehokas tapa vähentää päästöjä. Esteenä on valtion verotushalut.

Sähköautojen ensirekisteröinnit ovat kaksinkertaistuneet vuoden sisällä, ja kaasuautojen osuus kasvaa koko ajan. Syyskuussa rekisteröidyistä autoista jo 11,5 prosenttia liikkuu vaihtoehtoisella käyttövoimalla. Yksityisautojen rekisteröintiä koskevissa tilastoissa sähköautojen määrä oli yli kaksinkertaistunut koko edelliseen vuoteen verrattuna, ja kaasuautojen määrä jatkoi kasvamistaan.

Syyskuun loppuun mennessä oli rekisteröity Traficomin tilastojen mukaan 1 576 sähköautoa ja 1 357 kaasuautoa. Yhdessä ladattavien hybridien kanssa (vajaat 4000) niiden osuus nousi yli kymmeneen prosenttiin ensirekisteröinneistä.

Sähkö ja kaasu ovat nostaneet osuuttaan liikenteen käyttövoimana ja ne ovat hyviä keinoja vähentää liikenteen päästöjä. Niiden käyttöä olisi syytä kasvattaa, jotta tavoite hiilineutraalista Suomesta vuonna 2035 toteutuisi.

Aalto-yliopiston tutkijoiden esitys liikennepolttoaineiden omasta päästökiintiöjärjestelmästä olisi valtiolle eräs tapa vähentää liikenteen päästöjä. Jos ostettava kiintiö kohdennetaan päästettyyn hiilidioksidiyksikköön polttoainelitran sijasta, hintojen nousu ei ole kenellekään kohtuuton, vaan ohjaa valitsemaan vähäpäästöisempiä polttoaineita ja päästöttömiä ajoneuvoja. Ainoa ongelma on verojen kerääminen.

Liikenteen verotus on muututtava kokonaan

Liikenteen veroja kerätään vuosittain kuudesta kahdeksaan miljardiin, laskutavasta riippuen. Polttoaineverojen osuus on noin kolme miljardia. Verotus olisi mietittävä kokonaan uudelleen, mikäli sähköautojen sallitaan syrjäyttää polttomoottoriautot. Sähköä ei voi korvamerkitä ja verottaa autoilijoita sen käytöstä nykyisten polttoaineiden verotuksen tavoin. Sama sähkö pyörittää pesukonetta ja lämmittää liettä, saunaa tai taloa, joten se ei onnistu.

Sähköautot eivät tule Suomessa yleistymään, ennen kuin päättäjät saavat tehtyä verotuksen, jonka avulla rahat voidaan kerätä myös sähköautoilijoilta. Eri vaihtoehtoja on jo kehitelty ja ylläpidetty hiljaisuutta varsinaisesta uudistuksien tarkoituksista, eli siitä miten sähköautoilla liikkuvatkin saadaan verollepantua.

Jorma Ollilan johdolla toiminut työryhmä esitti jo vuosia sitten satelliittipaikannukseen perustuvaa järjestelmää, Liikenne- ja viestintäministeriö tarjosi liikenneverkkoyhtiötä ratkaisuksi, joka rahoittaisi toimintansa tiemaksuilla. Viimeinen ehdotus oli Aalto-yliopiston tutkijoiden aloite liikennepolttoaineiden omasta päästökiintiöjärjestelmästä. Kaikilla esityksillä on sama tarkoitus, verottaa henkilöitä, jotka käyttävät vaihtoehtoisilla käyttövoimilla kulkevia liikennevälineitä.

Katso myös

Sähköautojen julkisessa latausinfrassa näkyy kehitystä

Sähkökäyttöisiä henkilö- ja pakettiautoja palveleva latausinfrastruktuuri laajenee jatkuvasti. Raskaille ajoneuvoille soveltuvan latausinfrastruktuurin ja myös vetytankkausasemien …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x