Rokotustodistukset tulevat näkyviin Omakannassa vaiheittain

Suomen kansallinen koronarokotustodistus on saatavilla Omakannassa 26.5. alkaen. Rokotustodistuksen päivittyminen Omakantaan kestää jonkin aikaa, koska rokotustietoja korjataan eri tietojärjestelmiin.

On mahdollista, että joissakin terveydenhuollon organisaatioissa ei pystytä tekemään tarvittavia muutostöitä potilastietojärjestelmään ennen kansallisen koronarokotustodistuksen käyttöönottoa. Tässä tapauksessa koronatodistus tulee näkyviin myöhemmin Omakantaan.

Jatkossa koronarokotustodistus näkyy Omakannassa viiden vuorokauden sisällä siitä, kun henkilö on saanut rokotuksen. Se on potilasasiakirja-asetuksessa säädetty enimmäisaika tietojen siirtämiselle Kanta-palveluun.

Omakannan kansallinen koronarokotustodistus sisältää tiedot henkilön saamista koronarokotuksista. Todistusta voi käyttää rajanylitystilanteissa vain niissä EU-maissa, jotka hyväksyvät kansallisen todistuksen koronarokotuksista. EU-maat voivat siis itse päättää, hyväksyvätkö ne kansallisen todistuksen rajanylitystilanteissa. Kansallisella koronarokotustodistuksella ei näin ollen pysty matkustamaan vapaasti koko EU:n alueella.

EU:n koronatodistus valmistunee heinäkuussa

Suomessa heinäkuussa käyttöön otettava EU:n yhteinen koronatodistus sisältää todistuksen koronarokotuksista, todistuksen koronatestituloksesta ja todistuksen sairastetusta koronavirustaudista. Kaikki kolme todistusta tulevat käyttöön samalla kertaa ja ne saa Omakannasta. Kun EU:n koronatodistus otetaan käyttöön, se korvaa kansallisen koronarokotustodistuksen.

EU:n koronatodistus toimii EU-maissa viimeistään, kun EU-asetus koronatodistuksesta on tullut voimaan ja otettu käyttöön. Asetuksen on tarkoitus tulla voimaan 30.6. ja jäsenmaiden tulee ottaa se käyttöön kuuden viikon sisällä asetuksen voimaan tulosta. Tämä tarkoittaa, että EU-mailla ei välttämättä ole täysin samaan aikaan valmiuksia antaa ja lukea todistuksia.

Suomi ja muut EU-maat voivat halutessaan hyväksyä rajanylitystilanteissa myös muita koronaan liittyviä todistuksia. Henkilön on ennen matkaa selvitettävä itse, millaista todistusta kohdemaa vaatii.

Katso myös

Onko koirasi ilmoitettu rekisteriin?

Koirien tunnistusmerkintä ja rekisteröinti ovat olleet pakollisia tammikuusta 2023 alkaen. Jos koiran haltija ei ole …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x