Ravitsemus vaikuttaa myös suunterveyteen

Ravitsemussuositusten tarkoituksena on edistää kaikenikäisten terveyttä. Niiden mukainen ruokavalio ja ateriarytmi tukevat myös hyvää suunterveyttä. Ongelmana eivät ole yleensä yksittäiset ruoka-aineet, vaan tottumukset kokonaisuudessaan.

Ravitsemus vaikuttaa mm. sepelvaltimotaudin, aivoverenkiertohäiriöiden, verenpainetaudin, eräiden syöpien, tyypin 2 diabeteksen, osteoporoosin ja hammaskarieksen syntyyn. Parannettavaa on esimerkiksi ateriarytmin noudattamisessa, kasvisten käytössä sekä hiilihydraattien ja rasvojen laadussa. Moni tuntee terveellisen ravitsemuksen perusperiaatteet, mutta on myös niitä, jotka eivät tunne suosituksia tai eivät osaa noudattaa suosituksia käytännössä.

– Osa on hämmentynyt ristiriitaisista tiedoista, joita saattaa levitä esim. sosiaalisessa mediassa, muistuttaa ravitsemustieteen apulaisprofessori Kirsi Laitinen.

Säännöllisyys suojaa hampaita

Suunterveyden kannalta merkittävimpiä on säännöllinen ateriarytmi, joka mahdollistaa hampaiden toipumisen happohyökkäyksistä aterioiden välillä. Säännöllinen ruokailu vähentää myös napostelun tarvetta ja pitää ateriakoon maltillisena. Ravitsemussuositusten mukaan 5–6 (aamupala, lounas, välipala tai kaksi, päivällinen ja iltapala) aterian malli tukee terveyttä. Esimerkiksi henkilöstöravintolassa ruokailu edistää suositusten toteutumista. Päiväkoti-, koulu- ja työpaikkaruokailu tasaavat myös väestöryhmien välisiä eroja ruokavalioissa.

Lihavuuden hoito on myös suun hoitoa

Sekä lihavuuden että hammasterveyden taustalla on samoja tekijöitä, runsas sokeripitoisten juomien ja ruokien syöminen sekä naposteleva ateriarytmi. Tutkimuksissa on havaittu pienten lasten kohdalla yhteys hampaiden reikiintymisen ja lihavuuden välillä. Ravitsemussuosituksissa korostetaan energiatiheiden tuotteiden vaihtamista ravintoainetiheisiin tuotteisiin.

– Todennäköisesti toimet, jotka kohdistuvat terveyttä edistävän ruokavalion toteutumiseen, pienentävät lihomisen ja samalla mahdollisesti myös karieksen riskiä, sanoo Kirsi Laitinen.

Sokeripitoisten ruokien ja juomisen lisäksi suunterveyteen vaikuttavat happamat tuotteet, jotka voivat aiheuttaa hampaiden kemiallista kulumista eli eroosiota. Makeat ja happamat tuotteet tulisikin nauttia aterioiden yhteydessä. Erityisesti kasvisruokavaliota noudattavien tulisi kiinnittää huomiota kasvaneeseen eroosioriskiin.

Katso myös

Mitä sydämen syke kertoo terveydestäsi?

Miten sydän vanhenee, kannattaako omaa sykettä seurata ja onko korkea leposyke aina merkki huonosta kunnosta? …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x