Kirjalansalmen ylittää vuonna 1963 valmistunut riippusilta. Nykyisen sillan pituus on 287 m ja alikulkukorkeus 11 metriä.

Paraisille tarvitaan nopeasti uutta siltainfraa

Teollisuuden toimintavarmuus ja asukkaiden arki on vaikeutunut Turun saaristossa erittäin heikkoon kuntoon pääseen Kirjalansalmen sillan takia. Saaristotie mt 180 on ainoa yhteys Turunmaan saaristoon, joten sillan merkitys Paraisten kaupungille ja kaupunkilaisille sekä saariston elinkeinoelämälle on huomattava.

Siltayhteyden takana toimii suurteollisuutta, joiden kuljetuksille sillan toimivuus on ensiarvoisen tärkeää. Liikennemäärä sillalla on yli 10 000 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaita ajoneuvoja on yli 600. Kesäaikaan liikennemäärät kasvavat entisestään ja ovat jopa 15 prosenttia suuremmat. Sillalla on nyt 50 km/h nopeusrajoitus. Raskaan liikenteen ajoneuvojen on pidettävä ylityksen aikana vähintään 60 metrin etäisyyttä toisiinsa.

Paraisilla tuotetaan merkittävä osa Suomessa käytettävistä rakennustuotteista, muun muassa noin puolet koko maan sementtitarpeesta. Yli 15 000 asukkaan kaupungilla on keskeinen rooli myös osana 250 kilometrin pituista Saariston rengastietä.

Teollisuuden ainoa mahdollinen kulkuyhteys mantereelle on Kaarinan ja Paraisten välinen Kirjalansalmen silta. Nyt siltayhteys on kriittisen huonossa kunnossa. Tilanteen ratkaisemiseksi Rakennusteollisuus RT kiirehtii Paraisilla sijaitsevan sillan uudistamista. Työllisyys- ja ympäristövaikutustensa takia kohde soveltuisi myös EU:n elpymisrahalla käynnistettäväksi.

– Ilman tätä siltaa moni suuri rakennustyömaa Suomessa on vaarassa pysähtyä parissa vuorokaudessa. Sillan uudistaminen on tärkeää saada ohituskaistalle. Myös sillan jälkeen alkava tieyhteys Turun ja Helsingin suuntaan on hidas ja turvaton. Samalla kun silta uusitaan, on syytä rakentaa toimiva tieyhteys aina E18-moottoritiehen asti, Rakennusteollisuus RT:n varatoimitusjohtaja Paavo Syrjö sanoo.

Vihreää elvytystä saaristoon

Sementti on Suomen huoltovarmuuden kannalta kriittinen raaka-aine. Raskaan tuotteen mittava kuljettelu ulkomailta ei ole taloudellisesti eikä ekologisesti kestävä ratkaisu. Paraisilla toimivalla Finnsementin tuotantolaitoksella on onnistuttu vähentämään sementin valmistuksesta aiheutuvia päästöjä yli viidenneksellä vuoteen 1990 verrattuna. Valmistelussa on useita lisäinvestointeja päästöjen vähentämiseksi edelleen.

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen on aiemmin todennut, että EU:n elpymisvälinettä ei käytetä alueiden liikennehankkeisiin, mutta että poikkeuksen voivat muodostaa teollisuusinvestointien kannalta välttämättömät infrahankkeet.

– Kirjalansalmen sillan uudistaminen on sementti- ja muun teollisuuden työpaikkojen ja investointien jatkuvuuden ehto Paraisilla, ja siksi juuri tällainen kriittinen kohde. EU:n elvytysrahoitus kohdentuisi samaan aikaan sekä infraan että teollisuuden uudistumiseen, Syrjö arvioi.

EU:n elpymis- ja palautumistukiväline RRF:n tavoitteena on pienentää koronakriisin vaikutuksia sekä tukea vihreää siirtymää. Suomelle ennustetaan tulevan avustuksina 2,3 miljardia euroa.

Silta on elinkaarensa lopussa ja sen alapuolisessa teräsrakenteessa on merkittäviä vaurioita.

Katso myös

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja törkeä rattijuopumus Kemiönsaarella

Alaikäinen kuljettaja pakeni poliisia mönkijällä Kemiön keskustassa sunnuntaiyönä, ja alkoholin vaikutuksen alainen kuljettaja jäi kiinni …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x