Medioiden seuraaminen internetissä lisääntynyt

Nettiä käytetään yleisimmin viestintään, medioiden seuraamiseen, ostoksiin ja asioiden hoitamiseen. Myös erilaisia laitteita ja järjestelmiä, esimerkiksi kodinkoneita sekä lämmitys- ja turvajärjestelmiä, ohjataan netin kautta.

Internetiä käytti useasti päivässä 82 prosenttia 16-89-vuotiaista suomalaisista vuonna 2020. Osuus on kasvanut kolme prosenttiyksikköä suurempi kuin edellisenä vuotena. Netin käyttö useasti päivässä yleistyi 65–89-vuotiaissa noin kuusi-seitsemän prosenttiyksikköä. Koko väestöstä internetin käyttäjien osuus on 92 prosenttia, selviää Tilastokeskuksen vuoden 2020 väestön tieto- ja viestintätekniikan käyttö -tutkimuksesta.

Medioista seurataan yleisimmin verkkolehtiä ja televisioyhtiöiden uutissivuja. Niitä oli viimeisen kolmen kuukauden aikana lukenut 85 prosenttia. Nettitelevisiopalveluja oli katsonut 74 prosenttia ja maksullisia tilausvideopalveluja lähes puolet. Viestintätavoista yleisin on sähköposti, jota oli käyttänyt 87 prosenttia. Puhelimella oli pikaviestinyt 76 prosenttia ja internet-puheluita soittanut 72 prosenttia. Internet-puheluiden soittaminen yleistyi vuoden aikana 12 prosenttiyksikköä.

Yhteisöpalveluiden käyttö kasvanut

Yhteisöpalveluita seurasi 69 prosenttia. Edellisenä vuonna seuraajia oli 61 prosenttia. Vuoden 2020 muutos on poikkeuksellista. Suhteellisesti suurinta kasvu oli vanhimmissa ikäryhmissä. Yhteisöpalveluiden seuraajien määrä kasvoi 65-74-vuotiaissa alle 200 000:sta yli 300 000:teen ja 75-89-vuotiaissa 45 000:sta yli 75 000:teen. Luultavasti ”koronakevään” tuomat rajoitukset siirsivät sosiaalista yhteydenpitoa verkkoon ja motivoivat ikäihmisiä oppimaan uusia some-taitoja.

Yleisimmin käytetty yhteisöpalvelu vuonna 2020 oli Facebook, jota seurasi 58 prosenttia. Seuraavina tulivat WhatsApp ja Instagram 50:n ja 39:n prosentin osuuksilla. Kysyttäessä, mitä yhteisöpalveluista vastaaja käytti eniten, WhatsAppin nimesi 36 prosenttia ja Facebookin vain 32 prosenttia. Nuoret käyttivät WhatsAppia useammin kuin Facebookia. Vanhemmissa ikäryhmissä tilanne oli päinvastainen.

Asioiden hoitamisesta netissä yleisintä on verkkopankin käyttö. Verkkopankkia oli käyttänyt 87 prosenttia 16–89-vuotiaista. Myös viranomaisten ja muiden julkisten palveluiden kanssa asioidaan yhä yleisemmin internetin kautta. Tavaroita tai palveluita oli ostanut 54 prosenttia, mikä tarkoittaa verkko-ostamisen yleistymisen jatkumista edelleen. Vuonna 2020 myös ostokerrat lisääntyivät ja verkko-ostoksiin käytetty rahamäärä kasvoi jonkun verran. Internetissä ruoka-annoksia ravintoloilta suoraan tai kuljetuspalvelujen kautta tilasi kolmen kuukauden aikana 17 prosenttia.

Internetiin liitettyjen laitteiden ja järjestelmien käyttö yleistyy

Kodin turvajärjestelmiä netin kautta on käyttänyt joka kymmenes, kodin lämmitys-, valaistus- ja vastaavia järjestelmiä käytti seitsemän prosenttia. Suosituimpia olivat älykellot, kuntoilu- ja turvalaitteet, joita käytti 30 prosenttia vastaajista. Virtuaaliavusteisia kaiuttimia käytti 16 prosenttia 16-89-vuotiasta; nuorista ja opiskelijoista jopa lähes kolmannes.

Tutkimuksen tiedot kerätiin web-lomakkeella ja puhelinhaastatteluilla. Korona-viruksen aiheuttama tilanne on vaikuttanut tuloksiin jossain määrin.

Katso myös

Suomalaiset sitoutuvat hyvin koronarajoituksiin

Covid-19-pandemian aikana on maailmanlaajuisesti otettu käyttöön erilaisia rajoituksia viruksen etenemisen hidastamiseksi ja estämiseksi. Yhdessätoista maassa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x