Kunnat laiminlyöneet valvontavelvollisuuksiaan

Olemme viime päivinä lukeneet valitettavia seurauksia sote-palvelujen ja varhaiskasvatuksen ulkoistuksista ja julkisuuteen on noussut puutteellinen valvonta. Jotkut kuntien viranhaltijat ovat tietämättömiä omasta valvontavelvollisuudestaan.

Joko viranhaltijat eivät ole tiedostaneet omaa velvollisuuttaan tai he ovat ulkoistaneet vastuunsa ja luottaneet siihen, että esimerkiksi yritysten omavalvontasuunnitelmat ja aluehallintovirastot hoitavat valvontatehtävän.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer lähetti avoimen kirjeen kuntien tarkastuslautakunnille joulukuussa. Kirjeen aiheena oli kuntien valvontavelvollisuuksien laiminlyönnit. − Kun kunnat siirtävät omassa tuotannossaan olevia palveluja yritysten tuotettavaksi, se ei vapauta kuntia valvomasta näiden palvelujen tuotantoa, puheenjohtaja Silja Paavola muistutti silloin.

Kun kunnat siirtävät omassa tuotannossaan olevia, yhteisillä verorahoilla kustannettavia, palveluja yritysten tuotettavaksi joko kilpailutusten tai palvelusetelien kautta, se ei suinkaan vapauta kuntia valvomasta näiden palvelujen tuotantoa. Kuntien on myös useiden lakien velvoittamina puututtava palvelutuotannossa ilmeneviin epäkohtiin.

Valitettavasti tämä valvontavelvollisuus on laiminlyöty monissa kunnissa ja näiden laiminlyöntien vuoksi työntekijät ja monet palveluja tarvitsevat asiakkaat ovat joutuneet sopimuksia ja ohjeita noudattamattomien palveluntuottajien armoille. Näistä laiminlyönneistä aiheutuu kunnille myös merkittävät taloudelliset menetykset, koska kunnat eivät välttämättä saa sitä palvelua, mitä sopimuksia tehtäessä on ollut tarkoitus saada.

Katso myös

Ministeri Ranne: Ylen toiminnan ja talouden avoimuutta maksimoitava lakimuutoksella

Liikenne- ja viestintäministeriöllä on valmius käynnistää virallisesti Yleisradiolain muutokset, joilla lisätään yhtiön avoimuutta. Muutokset perustuvat …