Koronavirustilanteen suotuisa kehitys näyttää pysähtyneen

Viikolla 18 uusien koronavirustapausten jo viikkoja jatkunut väheneminen on pysähtynyt. Perhepiirin ulkopuolisten sosiaalisten kontaktien osuus tartunnanlähteenä on merkittävä. Paikallisia tartuntaryppäitä on syntynyt eri puolilla maata esimerkiksi seurauksena vapun yksityisistä kokoontumisista. Riski epidemian uudelleen kiihtymisestä erityisesti nuorten aikuisten keskuudessa on todellinen.

Valtakunnallisesti tällä hetkellä todettujen tartuntojen määrä vastaa lokakuun 2020 tilannetta. Viikolla 18 (ajalla 3.−9.5.) tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin noin 1 500 uutta koronatapausta, mikä on yli 100 tapausta enemmän kuin edellisellä viikolla. Uusien tapausten ilmaantuvuus viikolla 18 oli 27 tapausta 100 000:ta asukasta kohden, kun edellisellä viikolla luku oli 25.

Viimeisen kahden viikon aikana raportoitiin lähes 2 880 uutta tapausta, mikä on noin 670 tapausta vähemmän kuin kahden edellisen viikon aikana. Tartuntojen ilmaantuvuus oli 52 tapausta 100 000:ta asukasta kohden, kun kahden edeltävän viikon aikana ilmaantuvuus oli 64.

Arvioitu tartuttavuusluku on hieman suurempi kuin viime viikolla: tällä hetkellä se on 0,8–1,0 (90 %:n todennäköisyysväli).

Koronatestejä tehty kiitettävästi

Viikolla 18 koronavirustestejä tehtiin yli 130 000 kappaletta, kun niitä edellisviikolla tehtiin noin 116 000. Viikolla 18 positiivisten näytteiden osuus testatuista oli sama kuin viime viikolla, noin 1,2 %. Tartuntojen ilmaantuvuus kasvoi 10–59-vuotiaiden ikäryhmissä edellisviikkoon nähden. Eniten ilmaantuvuus kasvoi 30–39-vuotiaiden joukossa, 19 % edellisviikkoon verrattuna.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) säännöllisesti keräämän tiedon valossa lasten ja nuorten riski tartunnan saamiselle kouluympäristössä on pieni. Suurin osa 10–19-vuotiaiden tartunnoista saadaan kotoa tai muista sosiaalisista kontakteista.

Rokotukset ovat edenneet työikäisiin

Koko maassa 70 vuotta täyttäneistä 89 % on saanut yhden rokoteannoksen, ja kaikista yli 16-vuotiaista 35 %. Rokotuksissa on jo pääosin edetty riskiryhmistä työikäisten rokotuksiin. Heinäkuun loppuun mennessä todennäköisesti kaikki halukkaat 16 vuotta täyttäneet ovat saaneet ensimmäisen rokoteannoksen.

Sairaalahoidon tarpeen arvioidaan vähenevän

Covid-19-potilaiden aiheuttama sairaalahoidon kuormitus oli suurimmillaan maaliskuun lopulla ennen pääsiäistä (viikoilla 12 ja 13). Tästä sairaalahoidon yhteenlaskettu potilasmäärä on vähentynyt yli 60 %.

Viikolla 18 erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon osastoilla hoidettavien potilaiden määrä väheni edellisviikosta, mutta tehohoidon potilasmäärä on pysynyt suurin piirtein samana. Ennusteet tulevan viikon valtakunnallisista erikoissairaanhoito- ja tehohoitojaksojen lukumääristä ovat hieman laskeneet edellisen viikon ennusteista.

Keskiviikkona 12.5. tehohoidossa oli 24 potilasta, perusterveydenhuollon osastoilla niin ikään 24 potilasta, ja erikoissairaanhoidon vuodeosastoilla 66 koronapotilasta. Yhteensä sairaalahoidossa oli 114 potilasta koronavirustaudin vuoksi. Tautiin liittyviä kuolemantapauksia oli 12.5.2021 mennessä raportoitu yhteensä 930.

Katso myös

Verenpaine kannattaa mitata myös seisoma-asennossa

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitapahtumien riskitekijöistä. On arvioitu, että kohonnut verenpaine aiheuttaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x