Kuvituskuva.

Tutkijat löysivät uuden kolesterolitasoa säätelevän mekanismin

Oulun yliopiston tutkimusryhmä on löytänyt soluista uuden mekanismin, joka aiheuttaa haitallisen LDL-kolesterolin nousua. Tutkijoiden tekemä havainto voi selittää tiettyjen ympäristön kemikaalien ja lääkeaineiden haitallisia vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveydelle.

Löydöksen ytimessä on solujen kemiallista ympäristöä aistiva tumareseptori, pregnaani X -reseptori (PXR), joka on keskeinen maksan lääkeaineenvaihdunnan säätelijä. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että PXR säätelee myös verenpainetta sekä sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa.

Monet lääkkeet, ravinnon ainesosat ja ympäristön kemikaalit aktivoivat PXR-reseptoria. Lääkkeistä tällainen on esimerkiksi antibiootti rifampisiini. PXR-reseptoria aktivoivia kemikaaleja löytyy myös monista torjunta-aineista, palonestoaineista, muovin lisäaineista ja ympäristön saasteista.

Farmakologian ja sisätautien asiantuntijoista koostuva tutkijaryhmä osoitti ensimmäistä kertaa, että PXR-reseptorin aktivoituminen lisää kolesterolin tuotantoa maksassa ja nostaa etenkin haitallisen LDL-kolesterolin määrää ihmisen veressä.

– Jo pidemmän aikaa on tiedetty, että jotkut kemialliset aineet voivat vaikuttaa ihmisen lisääntymistoimintoihin esimerkiksi häiritsemällä sukupuolihormonien tasapainoa. Puhutaan ns. hormonihäirikköteoriasta. Viime aikoina tutkimusnäyttöä on saatu myös tiettyjen lääkkeiden ja ympäristökemikaalien yhteydestä kolesterolin kohoamiseen. Ilmiö voidaan tulkita hormonihäirikköteorian laajennukseksi. Ilmiötä ja sen taustalla vaikuttavaa mekanismia ei ole kuitenkaan aiemmin pystytty osoittamaan ihmisellä, tutkimusta johtanut farmakologian professori Jukka Hakkola kertoo.

– Kolesterolitasoon vaikuttavat tunnetusti elämäntavat ja perinnölliset tekijät. Tutkimuksemme tuo vahvaa näyttöä siitä, että myös ympäristömme kemiallisella koostumuksella on oma osansa kolesterolin kohoamisessa. Koska kohonnut kolesteroli on tärkeimpiä sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä, voi kemiallisten aineiden aiheuttamalla kolesterolin kohoamisella olla merkitystä kansanterveydelle, kommentoi tutkimuksen toinen johtaja, sisätautiopin professori Janne Hukkanen.

– Havaitsemamme uusi mekanismi voi osaltaan selittää kemiallisen altistuksen haitallisia vaikutuksia sydän- ja verisuoniterveydelle ja auttaa ennustamaan mahdollisia ongelmia jo etukäteen, Hukkanen kuvaa.

Jatkotutkimuksissaan ryhmä selvittää vielä laajemmin, kuinka yleinen PXR-reseptorin aktivaatio on lääkeaineiden, ympäristökemikaalien ja niiden yhdistelmien kolesterolitasoa nostavan vaikutuksen mekanismina. Tavoitteena on myös kehittää menetelmiä, joilla ympäristökemikaalien haitallisia metabolisia vaikutuksia voitaisiin ennustaa. Tämä mahdollistaisi kemikaaleihin liittyvän säätelyn tehostamisen ja kansalaisten suojelun kemikaalien haitallisilta vaikutuksilta.

– PXR:ää aktivoiva ominaisuus pitäisi pyrkiä karsimaan pois lääkkeistä sekä ympäristöön ja siten myös ihmisiin päätyvistä kemiallisista aineista, Hakkola sanoo.

Katso myös

Mitä sydämen syke kertoo terveydestäsi?

Miten sydän vanhenee, kannattaako omaa sykettä seurata ja onko korkea leposyke aina merkki huonosta kunnosta? …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x