Synnynnäinen tapamme reagoida ärsykkeisiin eli herkkyys erilaisille aisti- ja tunnekokemuksille on yhteydessä sekä naisten että miesten runsaampaan liikkumiseen. Oman reagointityylin tunnistaminen voi auttaa löytämään itselle mieleisen tavan liikkua.
Temperamentti on synnynnäinen ja melko pysyvä reagointi- ja käyttäytymistapojen kokonaisuus. Se tulee esille esimerkiksi siinä, miten erilaiset aistiärsykkeet vaikuttavat meihin ja mielialaamme. Ympäristöstä saadut kokemukset, kuten kasvatus, muokkaavat temperamentin ilmenemistä. Tuloksena syntyy persoonallisuus, jonka on osoitettu olevan yksi keskeinen aikuisiän fyysistä aktiivisuutta ohjaava tekijä.
– Luontainen reaktiomme aistiärsykkeisiin liittyy liikunnan harrastamiseen aikuisena, kertoo liikuntatieteellisen tiedekunnan tohtorikoulutettava Jenni Karvonen.
– Naiset, jotka havaitsevat herkästi erilaisia ympäristön yksityiskohtia ja niiden vaikutuksen omiin tunnetiloihinsa, liikkuvat vapaa-ajallaan useammin. Sama herkkyys oli miehillä yhteydessä runsaampaan kuormittavan liikunnan harrastamiseen ja säännölliseen luonnossa liikkumiseen. Miehillä kielteisten tunteiden kokeminen yhdistyi vähäisempään liikunnan määrään ja säännölliseen penkkiurheiluun, Karvonen tiivistää, Gerontologian tutkimuskeskuksen ja Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan tutkimuksesta selvinneitä asioita.
Persoonallisuuden piirteiden ja temperamentin yhteydet liikunnan harrastamiseen olivat erilaisia naisten ja miesten välillä. Tutkimustuloksia voitaisiin hyödyntää suunnittelemalla yksilöllisemmin räätälöityä liikuntaneuvontaa. Omien luontaisten taipumusten tunnistaminen voi myös auttaa itselle sopivan liikuntatahdin ja -muodon löytämisessä.
– Vaikka talvi tekeekin tuloaan, ei hiihtämään ole pakko mennä. Tilalle voi etsiä jonkin muun lajin, jonka harrastaminen tuntuu itselle luonnolliselta, Karvonen vinkkaa.
- Miten influenssan ja koronan erottaa toisistaan - 3.10.2024
- Luistonesto ja ajonhallinta säästävät renkaita - 30.9.2024
- Karkkipäivien ei pitäisi kuulua nykyaikaan - 17.8.2024