Talous kääntyy loppuvuonna taantumaan

Talouskasvu on nyt nähty ja loppuvuonna Suomi kääntyy taantumaan talouden supistuessa lievästi. Alkuvuoden ripeä vauhti pitää kuitenkin koko vuoden talouskasvun vielä 1,3 prosentissa Hypon ennusteen mukaan.

Suomen kasvuvauhti erottui euromaissa keväällä, sillä esimerkiksi Saksan ja Ruotsin taloudet painuivat pakkaselle.

– Alkuvuoden kasvu Suomessa erottuu edukseen, sillä samaan aikaan Saksan ja Ruotsin taloudet painuivat jo pakkaselle. Ensi vuoden osalta näkymät ovat poikkeuksellisen sumuiset, koska riskit kasautuvat uhkaavaa vauhtia – naapureiden haasteet, kauppasodan kärjistyminen, kova brexit, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus listaa.

Ensi vuoden osalta ennuste näyttää tasan prosentin kasvua. Kansainvälisen politiikan ajankohtaiset epävarmuudet, brexitin ratkaisut ja Yhdysvaltojen vaalivuosi luo epävarmuutta. Lisäksi keskuspankkien tulevien tukitoimien suojaavat vaikutukset näkyvät, jotka osin toimeenpannaan ensi vuonna.

Talous pyörii nyt lähellä potentiaaliaan, mutta näkymien tummuminen muuttaa politiikan osuvammaksi. Tosin hallituksen keskeinen haaste nostaa työllisyysaste 75 prosenttiin on kriittinen, ja sen merkitykseen nähden todelliset työllisyystoimet huutavat tyhjyyttä.

– Sosiaaliturva- ja perhevapaauudistus, nopeammat valmistumisajat, työttömyysputki, vuorotteluvapaat ja joustavampi asevelvollisuus voivat olla osaratkaisuja. Samaan aikaan syntyvyyden karu syöksy nostaa työperäisen maahanmuuton merkitystä, Brotherus huomauttaa.

Hallituksen tavoitteen mukainen työllisyysaste toteutuu vain Etelä-Pohjanmaalla, joka ylitti 75 prosentin rajan viime vuonna. Myös Pohjanmaa, Uusimaa ja Kanta-Häme ovat lähellä, kun taas Kainuussa lukemat jäävät alle 65 prosentin.

– Suomen talouskehitys on jälleen kuluttajien harteilla ja kysymys kuuluu, kestävätkö ne. Negatiiviset korot näyttäytyvät myönteisinä tavallisen velallisen näkökulmasta, mutta samalla ne kertovat koruttomasti siitä, että kasvu horjuu ja palkkakehitys on kitsasta, Brotherus sanoo.

Katso myös

Järjestöavustukset suuria leikkauksienkin jälkeen

Sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustukset eli STEA-avustukset pienentyvät vuodesta 2025 alkaen. Uusia STEA-avustuksia myönnetään ensi vuonna …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x