Taksisääntelyn muutosehdotukset saivat ristiriitaista kannatusta

Liikenne- ja viestintäministeriö pyysi lausuntoja hallituksen esitysluonnoksesta, jolla ehdotetaan muutoksia taksisääntelyyn. Lausuntoja kerättiin ja saatiin yli 150.

Lausunnonantajat kannattivat hankkeen tavoitteita luottamuksen ja turvallisuuden lisäämisestä taksialalla. Myös muun muassa ehdotukset taksinkuljettajan koulutuksesta ja tiettyjen rikosten lisäämisestä taksinkuljettajan ajoluvan esteeksi ja hyvämaineisuuden arvioinnissa huomiotaviksi saivat kannatusta.

– On erinomaista, että taksisääntelystä saatiin runsaasti lausuntoja. Palautteen avulla varmistamme, että uusi lainsäädäntö vastaa alan toimijoiden ja taksimatkustajien enemmistön tarpeisiin. Tavoitteenamme on palauttaa turvalliset taksit teille, sanoo liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne.

Pakollinen taksamittari ja erilliset taksikilvet herättivät sekä myönteisiä että kriittisiä näkemyksiä. Eniten kannatusta taksamittareille löytyi edunvalvontajärjestöjen sekä perinteisempien taksinvälitysfirmojen ja yksittäisten taksiyrittäjien lausunnoista, kun taas alustataloustoimijat vastustivat taksamittareita. Viranomaisista muun muassa Verohallinnon harmaan talouden torjuntayksikkö, sisäministeriö ja Huoltovarmuuskeskus kannattivat ehdotusta taksamittareista. Sen sijaan esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriö, Kilpailu- ja kuluttajavirasto sekä lähes kaikki hyvinvointialueet ja kaupungit vastustivat taksamittareiden pakollisuutta takseihin. Kaikista lausunnonantajista 43 % kannatti ja 22 % vastusti pakollisia taksamittareita.

Lakimuutosten tavoitteena turvallisempi ja reilumpi taksiliikenne

Valmisteilla olevalla hallituksen esityksellä halutaan parantaa kuljettajien ammattitaitoa, tehostaa valvontaa ja ehkäistä väärinkäytöksiä. Taksiliikenneluvan ehtoja tiukennetaan ja koulutusta sekä kokeiden valvontaa tehostetaan. Uusille kuljettajille asetettaisiin 21 tunnin koulutus. Jo alalla toimiville tulisi pakollinen 7 tunnin täydennyskoulutus ajoluvan uusimisen yhteydessä. Täydennyskoulutusvaatimus olisi voimassa määräaikaisesti.

Taksien valvontaa ja tunnistettavuutta helpotettaisiin. Hallituksen esitysluonnoksessa esitettyjen muutosten myötä taksina käytettävä ajoneuvo tulisi rekisteröidä taksiliikenneluvanhaltijan omistukseen tai hallintaan ja liittää rekisterissä taksiliikennelupaan. Takseihin otettaisiin käyttöön erillinen värillinen rekisterikilpi. Luvanhaltijan tiedot asetettaisiin julkisesti saataville rekisteritunnuksen perusteella, jotta myös kuluttajat voisivat tarkastaa taksiliikenneluvan voimassaolon sähköisesti.

Taksamittari tulisi pakolliseksi kaikissa takseissa, jotta kyydeistä saadaan kerättyä valvontaan tarvittavat tiedot. Vastuu taksikyydin hintatietojen ilmoittamisesta olisi jatkossa taksiluvanhaltijan lisäksi myös kuljettajalla. Hallituksen esityksessä tarkennettaisiin lisäksi sääntelyn rikkomusten seuraamuksia.

Lisätietoja Toimitus

Toimitus

Katso myös

Ei ole olemassa sallittuja ylinopeuksia

Ylinopeudella ajaminen on aina lain vastaista, eikä sallittua ylinopeutta ole olemassa. Julkisen keskustelun perusteella on …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit