Rakentamisen määrä loivaan laskuun, pieni nousu edessä ensi vuonna

Rakentamisen tuotannon määrän arvioidaan vähenevän kuluvana vuonna aiemmin ennustettua vähemmän. Tämä johtuu Suomen maltillisesta koronatilanteesta ja siitä, että loppuvuonna 2020 aloitettiin paljon uusia rakennushankkeita.

Rakennusalan suhdanneryhmä ennustaa, että vuonna 2021 uusia asuntoja aletaan rakentaa 34 000−36 000 kappaletta. ARA-tuotannon määrän arvioidaan pysyvän edeltävän vuoden noin 9 000 asunnon tasolla. Vuonna 2022 asuntotuotanto hidastuu edelleen hieman, mutta toimitilarakentaminen puolestaan kiihtyy. Vuonna 2022 uusia asuntoja aletaan rakentaa 31 000−33 000 kappaletta.

Korjausrakentamisen ennustetaan kasvavan 1,5 prosenttia vuonna 2021. Kasvu jatkuu sekä asuntokannan ikärakenteen että toimitilojen ja tuotannollisten laitosten korvausinvestointien vuoksi. Maa- ja vesirakentamisen arvioidaan vähenevän vuonna 2021 hieman edellisen vuoden korkealta tasolta. Lähivuosille on suunnitteilla muun muassa maankäytön, asumisen ja liikenteen sopimusten (MAL-sopimusten) vaikutuksesta lisää julkisia infrainvestointeja.

Vuonna 2020 rakennettiin lähes yhtä paljon kuin vuonna 2019

Koronapandemian vaikutus Suomen rakennusalaan vuonna 2020 oli vähäinen. Rakentamisen tuotannon määrä säilyi lähellä vuoden 2019 tasoa. Rakentamisen liikevaihto kehittyi poikkeuksellisen hyvin muihin toimialoihin, kuten teollisuuteen, palveluihin ja kauppaan, verrattuna. Rakennusalalla vain korjausrakentaminen kasvoi hitaammin, koska rakennushankkeita jouduttiin siirtämään eteenpäin. Asuntotuotanto jopa kasvoi vuoteen 2019 verrattuna. Uusia asuntoja alettiin rakentaa noin 40 000 kappaletta. ARA-tuotanto kasvoi noin 1 400 asunnolla edeltävään vuoteen verrattuna.

Maa- ja vesirakentaminen kasvoi julkisten investointien vuoksi voimakkaasti vuonna 2020, noin 7 prosenttia. Suuria infrahankkeita ovat olleet muun muassa Länsimetron kakkosvaihe ja Raide-Jokerin rakentaminen pääkaupunkiseudulla.

Katso myös

Sähköautojen latauspiste tulee pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin

Ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin, joiden yhteydessä on yli 20 pysäköintipaikkaa rakennuksen sisällä tai samalla kiinteistöllä, …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x