Rakentaminen vähenee tänä ja ensi vuonna

Asuntotuotanto on ollut muutaman vuoden ajan korkealla tasolla. Vuonna 2019 alettiin rakentaa lähes 40 000 uutta asuntoa. Asuntorakentamisen odotetaan alkavan vähitellen lähestyä normaalia tasoaan.

Rakentaminen vähenee kokonaisuudessaan tänä vuonna. Vuonna 2021 rakentamisen arvioidaan vähenevän kahdesta neljään prosenttia. Tänä vuonna rakentaminen jatkuu ennakoitua vilkkaampana, koska vuoden 2019 lopulla alettiin rakentaa runsaasti toimitiloja, arvioi rakennusalan suhdanneryhmä raportissaan. Vuonna 2020 aletaan rakentaa 31 000−33 000 asuntoa. Määrän arvioidaan vähenevän alle 30 000 asuntoon vuonna 2021.

Korjausrakentaminen on hidastunut selvästi aiemmista vuosista. Suhdanteen jäähtyminen hidastaa erityisesti toimitilarakentamisen korjaushankkeita. Korjausrakentamisen ennustetaan kasvavan noin 1,5 prosentin vauhtia lähivuosina. Maa- ja vesirakentamisen ennakoidaan kasvavan 1−2 prosenttia kuluvana vuonna. Tämä johtuu muun muassa siitä, että valtion perusväylien ylläpitoon investoidaan enemmän.

Rakentamisen hinnat ovat osin kääntyneet laskuun suhdanteen jarrutellessa. Myös rakennusalan henkilöstön tarve on vähenemässä, ja alan työllisyyden arvioidaan vähenevän kuluvana ja seuraavana vuonna.

Katso myös

Putkien jäätymiset ovat yleisiä vahinkoja

Putkirikko on ikävä ja etenkin vanhoissa pientaloissa yllättävän yleinen vahinko. Ongelmat voivat alkaa jo kymmenenkin …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x