Pelastustoimi tarvitsee sopimuspalokuntia

Pelastustoimen varallaolon alasajo uhkaa HARVA-alueiden pelastustoimen palvelutasoa ja voi johtaa merkittäviin kustannusnousuihin ilman palvelun tosiasiallista paranemista. Varallaoloon ja sopimuspalokuntatoiminnan korvauksiin liittyvät asiat ovat hajallaan ja jokaisen pelastustoimialueen on itse ratkaistavia asioita, joihin Suomen Sopimuspalokuntien Liitto toivoo yhtenäisempää ja kansalaisille tasavertaisesti palveluita tuottavaa linjaa.

Pelastustoimen palvelut onnettomuustilanteissa perustuvat lähes koko maassa joko yksinomaan sopimuspalokuntien varaan tai sopimuspalokunnat mahdollistavat tehokkaan pelastustoiminnan isommissa päivittäistilanteissa tai päällekkäisten tehtävien aikana. Suomessa on 700 sopimuspalokuntaa, näiden lisäksi on reilu 100 päätoimisella henkilöstöllä miehitettyä paloasemaa. Varsinkin HARVA-alueilla pelastustoimi on sopimuspalokuntien ja sopimuspalokuntalaisten toiminnan varassa. Alueilla, joissa päätoiminen paloasemaverkosto on harva, tai niiden miehitysvahvuudet ovat pieniä, on osalla sopimuspalokunnista ollut käytössä ns. varallaolo. Varallaolossa erikseen nimetty henkilö tai henkilöt ovat olleet sitoutuneita lähtemään hälytystehtävälle tietyssä ajassa. Ilman varallaoloa, sopimuspalokuntalaiset osallistuvat hälytystehtäviin sen mukaisesti, miten perhe- tai työelämä sen mahdollistaa.

Varallaolossa on sopimuspalokuntalaiselle maksettu 30–50 prosentin korvaus korottamattomasta tuntipalkasta. Kyseessä on ollut siis kustannustehokas järjestelmä tukemaan ja varmistamaan lähimmän avun liikkeelle lähteminen. Varallaolo on kuitenkin harvassa paikassa yksistään turvannut pelastustoimen valmiutta, lisäksi on tarvittu muista toimistaan tehtäville osallistuvia sopimuspalokuntalaisia. Varallaoloa tehdään merkittävissä määrin 13 pelastuslaitoksella, alueellisia pelastuslaitoksia on 22. Sopimuspalokuntien varallaolon vuosikustannukset ovat noin 10 miljoonaa euroa, pelastustoimen kokonaiskustannukset ovat noin 420 miljoonaa euroa vuodessa.

Varallaolojärjestelmä on sellaisenaan tulossa tiensä päähän, osa päätoimisesta henkilöstöstä ja sopimuspalokuntalaisista on lähtenyt takautuvasti vaatimaan varallaoloaikaa korvattavaksi täytenä työaikana, joka on johtanut muutospaineisiin. Tämä menettely on johtanut siihen, että varallaolon suhteen on eri pelastuslaitoksissa lähdetty tekemään, tai yritetty tehdä paikallisesti nopeitakin ratkaisuja ilman, että niiden vaikutusta pelastustoimen palvelutasoon ja suorituskykyyn on kunnolla mietitty riittävän pitkällä aikajänteellä. Pelastustoimi kärsii selkeästä resurssipulasta, laskelmien mukaan puhutaan jopa 100 miljoonan euron vuotuisesta vajeesta, järjestelmää on saatu pitkälti ylläpidettyä varallaolon ja sopimuspalokuntalaisten sitoutumisen ansiosta.

Suomen Sopimuspalokuntien Liiton toiminnanjohtaja Ari Maskonen haluaa muistuttaa, että kannanotoillaan ja toimillaan liitto ei missään nimessä ole vastustamassa esimerkiksi päätoimisen henkilöstön lisäystä pelastustoimeen. Haluamme kuitenkin huomauttaa, että sopimuspalokuntatoiminta kokonaisuudessaan aiheuttaa 18 prosenttia pelastustoimen vuosikustannuksista, osallistumme kuitenkin 42 prosenttiin pelastustehtävistä, maantieteellisesti sopimuspalokunnan paloauto on paikalla ensimmäisenä 90 prosentista Suomea. Näistä nyt sopimuspalokuntatoimintaan käytetyistä rahoista ei voi lähteä karsimaan, olettaen samalla, ettei sillä olisi merkittäviä negatiivisia vaikutuksia suorituskykyyn.

Kaikki sopimuspalokuntalaiset eivät saa toiminnastaan henkilökohtaista korvausta. Uusimman tutkimustuloksen mukaan arvio on, että puolet 15 000 hälytyskelpoisista palokuntalaisista tekee pelastustoimintaa ilman henkilökohtaista korvausta. Sopimuspalokunnissa, joissa ei henkilöille itselleen makseta korvausta, menee pelastuslaitoksen maksama korvaus palokuntayhdistykselle. Palokuntayhdistys käyttää saamansa korvauksen usein jäsenistönsä hyvinvointiin, toiminnan kehittämiseen ja erittäin arvokkaaseen palokuntanuorisotyöhön.

Toiminnanjohtaja Maskonen haluaa vielä muistuttaa pelastuslaitosten pelastusjohtajia olemaan hakematta helppoja säästöjä sopimuspalokunnista, toisaalta pelastustoimen resurssit ovat nimenomaan kuntapäättäjien hyppysissä, vastuu on viimekädessä siellä. Tehokas pelastustoimi, turvallinen ja kriisinkestävä Suomi vaatii päätoimiseen- ja sopimuspalokuntiin perustuvan pelastustoimen järjestelmän, jota on aktiivisesti ja ennakkoluulottomasti kehitettävä vastaamaan niin sisäisiin kuin ulkoisiinkin haasteisiin, joita toimintaan liittyy.