Monia rakennushankkeita Turun Telakkarannassa

SRV aloitti ensimmäisen auntorakentamisekohteensa Telakkarantaan keväällä 2014. Asunto Oy Turun Tyyrpuuri valmistui vuonna 2015. Toinen yhtiön rantaan rakentama talo, Asunto Oy Turun Paapuuri, oli valmis tämän vuoden tammikuussa.

Tontti rajoitttuu toiselta puolelta kalliorinteeseen ja toista puolta rajaa Aurajoki. Rakentamisen kannalta paikka on erityinen. Hyvin haasteellinen paikka tulla ja mennä, kertoo hankkeen pääurakoitsijana toimineen SRV:n aluejohtaja Heikki Kallio. Rakennusaikainen kulku järjestettiin satama-altaan yli väliaikaisen ponttoonin kautta. Sitä kautta kulkivat tavarat, ihmiset sekä jopa asukkaiden autot, kertaa Kallio urakan haasteellisinta osuutta. Tärkeänä aluejohtaja muistaa rakennushankkeessa olleen tiedottamisen.
– Kohteissa missä ihmiset asuvat jo, rakentamisen aikataulujen tiedottaminen on tärkeää, Kallio tähdentää.

Upea kokonaisuus

Kokonaisuus on aivan upea valmistuttuaan, innostuu SRV:n rakennuttajapäällikkö Pirjo Kujala visioimaan.
– Laivalla Turkuun tulijoita tulee vastaanottamaan kaunis saaristolaisteema.
Vanhaan telakka-altaaseen rakennetaan laiturit, ja pihakannelle tehdään saaristolaisteemaa tukeva oleskelutila. Valtaosasta asuntoja näkyy kaksi Turun tunnetuinta maamerkkiä, Turunlinna ja Aurajoki, sekä osasta lisäksi meri. Koko Aurajoen rannan alueen on arvioitu olevan valmis noin kymmenen vuoden päästä.

Aikataulussa pysytty

Sekä Kallio että Kujala pitävät Telakkarannan rakennushanketta monivaiheisena ja mielenkiintoisena.
– Alkuvaiheessa perustuksista löytynyt vanha telakka-allasta tyhjentänyt pumppaamo aiheutti pientä hämmästystä. Tämä, eivätkä muutkaan yllätykset eivät päässeet vaikuttamaan hyvin suunnitellun urakan aikatauluihin, kertovat SRV:läiset tyytyväisinä lopputulokseen.

Katso myös

Putkien jäätymiset ovat yleisiä vahinkoja

Putkirikko on ikävä ja etenkin vanhoissa pientaloissa yllättävän yleinen vahinko. Ongelmat voivat alkaa jo kymmenenkin …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x