Mistä alaselkäkipuni johtuu ja miten sitä voi hoitaa?

Alaselkäkivut ovat selkärangan vaivoista yleisimpiä. Valtaosa selkäkivuista paranee itsekseen ja kotikonstein, mutta osa vaatii lääkärin arviota. Yleisimmät alaselkäkivun syyt ovat toiminnallisia eli juontuvat siitä, miten selkä ja sen rakenteet jaksavat toimia ja kuinka kipua aistivat selän rakenteet kuormittuvat.

Liiallinen kuormitus esim. yksitoikkoisissa asennoissa tai heikkous selän rakenteissa voi aiheuttaa kipua. Jos kipu on pitkäaikaista, voi syy löytyä kipua aistivan järjestelmän toiminnan muuttumisesta ja herkistymisestä. Kipua tuntuu, vaikka selän rakenteissa ei olisikaan mitään vialla. Noin 10 prosenttia selkäkivuista kroonistuu eli kestää yli 3 kuukautta, jolloin kipua aistivan järjestelmän häiriöiden osuus kipua ylläpitävänä tekijänä korostuu.

Alaselän alueella tuntuva kipu on harvoin merkki vakavasta sairaudesta

Alaselkävaivoista 90 prosenttia on toiminnallisia selkäkipuja. Alaselkäoireiksi luokitellaan 10 prosenttia, jotka johtuvat hermojuuren ärtymisestä ja aiheuttavat säteilykipua myös alaraajaan ja vain muutamassa prosentissa kyse on spesifistä syystä, joka voi liittyä tulehduksellisiin reumattisiin sairauksiin, murtumiin tai pahanlaatuisin syihin.

Milloin tulisi hakeutua lääkärille alaselkäkivun vuoksi

Hyvälaatuiset selkäkivut ovat muutamassa viikossa ohimeneviä, mutta usein uusiutuvia vaivoja. Ne saattavat pahentua tietyissä tilanteissa, esimerkiksi istuessa, kumarrellessa tai liikkuessa. Kipua helpottaa usein asennon vaihto ja tavanomaiset kipulääkkeet. Lääkärin vastaanotolle kannattaa hakeutua, jos alaselkäkipu muuttuu jatkuvaksi, yöunta haittaavaksi tai lepoa häiritseväksi kivuksi, johon ei auta tavanomainen särkylääke. Välitöntä lääkärin arviota vaatii alaselkäkipu, johon liittyy tahatonta laihtumista tai kuumeilua, virtsaamisen- tai ulostamisen ongelmaa, tai kipu alkaa säteillä alaraajoihin ja aihettaa raajojen lihasheikkoutta.

Miten alaselkäkipua hoidetaan?

Selkäkipua hoidetaan lääkärien ja fysioterapeuttien vastaanotoilla. Alaselkäkivun hoitoa ohjaa Käypä hoito -suositus ja tutkimusnäyttöön perustuva alaselkäkivun hoitopolku. Hoitopolun ensimmäinen askel on ammattilaisen, lääkärin tai fysioterapeutin arvio selkäkivun luonteesta. Jos kipu on toiminnallista, suositellaan hoidoksi fysioterapeutin ohjausta. Tämän lisäksi lääkäri ja fysioterapeutti suunnittelevat yksilöllisesti muun tarvittavan hoidon ja asiakas saa itsehoito-ohjeita, tietoa selkäkivusta sekä ajanvarausmuistutuksia.

Harjoittelun ja fysioterapeutin ohjauksen lisäksi hoito voi sisältää myös lääkehoitoa ja psykologista tukea. Sairauslomaa ei yleensä suositella, sillä yksi selkäkivun hoitokeinoista on aktiivinen liikkuminen ja levon välttäminen.

Miten voin hoitaa ja ennaltaehkäistä itse alaselkäkipua

Alaselkäkipua voi hoitaa itse tavanomaisilla kipulääkkeillä, kevyellä liikunnalla ja liikuskelulla. Jos jokin tekeminen tuntuu hyvin kivuliaalta, kannattaa tekemistä tauottaa hakeutumalla hetkeksi kipua helpottavaan asentoon. Fysioterapeutilta saa hyviä neuvoja ja käytännön ohjeita kuormitusta keventäviin asentoihin.

Selkäkipua voi ennaltaehkäistä muun muassa säännöllisellä liikunnalla ja erityisesti keskivartalolihasten vahvistamisella. Selän terveydestä huolehtiminen ja monipuolinen harjoittelu, on sitä tärkeämpää mitä enemmän selkä päivittäin kuormittuu.

Jos kyseessä on tavanomainen toiminnallinen alaselkäkipu, liikkeellä kannattaa olla selkäkivusta huolimatta. Liikkuminen on siis suotavaa ja turvallista, vaikka kipua tuntuisikin. Liikkuminen usein vähentää kivun kestoa.

Aiemmat kipujaksot ovat ennusmerkkejä seuraaville. Jos selkä on ollut kipeä aiemmin, on sen uudelleen kipeytyminen todennäköistä. Ylipaino lisää välilevyongelmien esiintyvyyttä ja vaikeiden kipuongelmien esiintyvyyttä. Myös tupakoinnilla on selvä yhteys selkäkipujen esiintyvyyteen.

Fyysisiä riskitekijöitä ovat nostamista vaativat tehtävät, hankalat työasennot ja tärinä. Stressillä, ahdistuneisuudella, masennusoireilla ja heikolla työtyytyväisyydellä on myös yhteys kivun kokemiseen ja työkyvyn riskin kehittymiseen.

Kysymyksiin alaselkäkivusta vastasi fysiatrian erikoislääkäri Lotta Kuusinen Terveystalon Fokus Tuki-ja liikuntaelinten erikoisyksiköstä.

Katso myös

Huono suuhygienia voi altistaa diabetekselle

Suunterveydellä on tutkitusti merkittävä vaikutus diabeteksen hoitotasapainoon. Koska huono suunterveys voi myös nostaa riskiä sairastua …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x