Matala-asteinen tulehdus edeltää usein yleisiä kansantauteja

Elimistön matala-asteinen tulehdustila yhdistää yleisimpiä kansantautejamme kuten lihavuutta, tyypin 2 diabetesta ja sydän- ja verisuonitauteja.

Lihavuus, tyypin 2 diabetes sekä sydän- ja verisuonitaudit aiheuttavat suuren osan maailman tautitaakasta. Lihavuus on riskitekijä tyypin 2 diabetekselle ja molemmat lisäävät yksilön riskiä sairastua muun muassa sepelvaltimotautiin ja aivoverenkiertohäiriöihin.

Helsingin yliopistossa väittelevä LL Karolina Tuomisto selvitti laajojen suomalaisten väestötutkimusten pohjalta, miten matala-asteinen tulehdus selittää näiden tautien vahvaa yhteyttä toisiinsa.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, edeltääkö ja ennustaako matala-asteinen tulehdustila edellä mainittuja kansantauteja. Tuomisto käytti FINRISKI- ja DILGOM-väestötutkimuksiin osallistuneiden verestä mitattuja tulehdusmerkkiaineita elimistön matala-asteisen tulehdustilan kuvaamiseksi.

– Lihavuuden osalta vastaus oli melko yksiselitteinen: on todennäköisempää, että matala-asteinen tulehdus on lihavuuden seuraus kuin sen syy, Tuomisto toteaa väitöskirjatutkimuksensa perusteella.

Tulehdusmerkkiaineet kertovat riskistä

Matala-asteisella tulehduksella tarkoitetaan tilaa, jossa elimistön tuottamia tulehduksen välittäjäaineita erittyy verenkiertoon. Sille altistavat mm. valtimonkovettumatauti, rasvakudoksen kertyminen keskivartaloon ja hampaiden tukikudostulehdus sekä korkeampi ikä, tupakointi, huono ruokavalio ja vähäinen liikunta.

– Tutkimuksemme FINRISKI-aineistoilla osoittaa, että koholla olevat tulehdusmerkkiaineet ennustavat sydän- ja verisuonitauteja ja kuolleisuutta etenkin miehillä. Myös kohonneet hampaiden tukikudostulehdusta aiheuttavien bakteerien vasta-aineet veressä lisäävät riskiä sairastua sydänkohtaukseen tai aivoverenkiertohäiriöön, Tuomisto sanoo.

Diabetes on jo pitkään yhdistetty matala-asteiseen tulehdukseen. Perinteisempien tulehdusmerkkiaineiden lisäksi Tuomiston väitöstutkimuksessa on tutkittu vähemmän tunnettujen tulehduksen välittäjäaineiden, eikosanoidien, pitoisuuksia veressä. Ne ovat välittäjäaineita, jotka vaikuttavat elimistössä usein tulehdusprosessin alkupuolella.

– Myös tiettyjen eikosanoidien lisääntyminen veressä näyttää edeltävän tyypin 2 diabeteksen diagnoosia tai ensimmäisten diabeteslääkkeiden ostoa FINRISKI 2002-aineiston perusteella, Tuomisto toteaa.

Näiltä osin tutkimukset tulokset toistettiin kahdessa muussakin aineistossa.

Pitäisikö matala-asteista tulehdusta hoitaa?

Riskiarvio ja riskitekijöihin vaikuttaminen ovat keskeisessä roolissa väitöstutkimuksessa käsitellyn tautikolmikon ehkäisyssä. Matala-asteisen tulehduksen varhainen havaitseminen ja toisaalta sen ehkäiseminen ja hoito sydäntautiriskin vähentämiseksi on myös mahdollista.

– Kansanterveydellisesti ruokavaliosta, liikkumisesta ja suun terveydestä huolehtiminen ovat tärkeässä asemassa, ja terveydenhuollossa kannattaisi panostaa etenkin lihavuuden hoitoon ja tupakoinnin lopettamiseen matala-asteisen tulehduksen vähentämiseksi. Korkeassa riskissä olevilla henkilöillä tulehduksen estolääkityksen vaikuttavuutta pitäisi tutkia lisää turvallisten ja edullisten tyypin 2 diabetesta sekä sydän- ja verisuonitauteja ehkäisevien hoitojen kehittämiseksi, Tuomisto pohtii.

Katso myös

Huono suuhygienia voi altistaa diabetekselle

Suunterveydellä on tutkitusti merkittävä vaikutus diabeteksen hoitotasapainoon. Koska huono suunterveys voi myös nostaa riskiä sairastua …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Huijarit vallassa
Huijarit vallassa
10 days ago

Onko lihavuus mielisairaus?

1
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x