Lähiöillä voi olla valoisa tulevaisuus

Lähiöissä asuu noin puolitoista miljoonaa suomalaista, joten ne ovat monille jokapäiväistä elämää. Lähiötä syntyi kaupungistumisen villeinä vuosina 1960- ja 1970-luvuilla. Kantakaupungista irrallaan olevien asuinalueiden huoneistoja suunnattiin myyntiin varsinkin maalta muuttaville työläisperheille.

Monia lähiöitä on aloitettu kehittämään aktiivisesti. Iso osa lähiöistä on nykyisin peruskorjausiässä. Rakennuskanta rapistuu, väestö ikääntyy ja asukasmäärä voi olla laskussa, mikä johtaa palveluiden heikkenemiseen. Kaikki lähiöt eivät ole ongelmissa, sillä osaa niistä on ryhdytty kehittämään aktiivisesti.

Lähiöt nousuun yhteistyön ja täydennysrakentamisen voimin

Tampereella esimerkin lähiöiden kehittämisestä tarjoaa Tesoma. Kaupunginosa on liki 20 000 asukkaan koti, ja siellä sijaitseva kerrostalovaltainen asuinlähiö on kantanut 1970-luvulla rakennetulle alueelle tyypillistä mainetta. Tesomaa ei vuosikymmenten kuluessa ollut juurikaan kehitetty.

Vuonna 2014 tilanteeseen tuli muutos. Tesomasta lähdettiin muokkaamaan elinvoimaista ja viihtyisää kaupunginosaa, joka houkuttelee ihmisiä asumaan ja asioimaan. Alueella käynnistyi Oma Tesoma -kehittämishanke, joka rakentuu eri tahojen väliselle kumppanuudelle ja yhteistyölle. Tampereen kaupungin kumppaneita hankkeessa ovat olleet niin kolmannen sektorin toimijat, yritykset, elinkeinoelämän edustajat, korkeakoulut, tutkimuslaitokset, asuntoyhtiöt ja -yhteisöt, sekä kaikkein tärkeimpinä kumppaneina alueella asuvat ihmiset.

Kaupunki on toteuttanut alueella kehittämis- ja rakennushankkeita, joiden punaisena lankana on käyttäjälähtöisyys. Asukkaat, palveluiden käyttäjät ja muut toimijat etsivät yhdessä kestäviä ratkaisuja. Toimenpiteet ovat vahvistaneet alueen elinvoimaa ja sosiaalista eheyttä.

Onnistumisia löytyy monista muistakin kaupungeista. Oulussa esimerkiksi Kaukovainion alue on pitkään kärsinyt levottoman lähiön leimasta. Sen vetovoimaa kasvatettiin modernilla asemakaavalla, joka ei eliminoinut alueen perinteisiä vahvuuksia kuten vihreyttä ja metsäistä lähiympäristöä. Samalla vuokra-asumista sijoitettiin vapaarahoitteisen asumisen joukkoon. Vanhan ostoskeskuksen paikalle nousevat rakennukset nostavat alueen asukasmäärän yli viiden tuhannen.

– Monien lähiöiden uusi nousu perustuu paljolti täydennysrakentamiseen. Uudet asunnot tuovat alueelle lisää asukkaita, palveluja ja joukkoliikenneyhteyksiä. Kun alueelle rakennetaan uutta, vanhankin rakennuskannan arvo nousee samalla. Siksi lähiöitä ei pidä jättää rappeutumaan, vaan niihin kannattaa investoida sekä yksityisesti että julkisesti. Kaavoituksella syntyneen rakennusoikeuden myynti tuo taloyhtiöille tuloja, joilla voi vaikka korjata kiinteistöjä. Kaupunki taas saa maankäyttökorvauksia, joita se voi käyttää infran ja palveluiden kehittämiseen, sanoo kaupunkikehitys johtaja Juha Kostiainen YIT:ltä.

Mielikuvat lähiöistä muuttuvat hitaammin kuin arkitodellisuus

Lähiöelämästä ja sen herättämistä mielikuvista on viime aikoina tehty myös akateemista tutkimusta. Sosiologi Lotta Junnilainen seurasi kahden suomalaisen lähiön elämää viiden vuoden ajan väitöstutkimuksessaan Lähiökylä: tutkimus yhteisöllisyydestä ja eriarvoisuudesta. Tulosten mukaan Suomessa on lähiöongelma etenkin sen suhteen, miten ulkopuoliset näkevät lähiöt ja niissä asuvat ihmiset.

Tutkimuksessaan Junnilainen huomasi, että lähiöitä yhdistää tapa, jolla asukkaat kokevat oman asuinalueensa. Heidän mielestään se on tuttu, turvallinen ja yhteisöllinen. Ulkopuoliset eivät näe lähiöitä samalla tavalla, sillä he tuntevat lähiöt lähinnä julkisuudessa esiin nostettujen ongelmien kautta. Pyrkimykset esimerkiksi vuokratalolähiöiden parantamiseksi ja asukkaiden aktivoimiseksi tehdäänkin usein ilman todellista ymmärrystä asukkaiden elämästä ja arjesta.

– Vaikka elämä lähiöissä on muuttunut, vanhat mielikuvat elävät. Ei ole väliä, perustuvatko ne todellisuuteen, Junnilainen pohtii HS:n haastattelussa. Alueiden kehitystyössä auttaisi, jos pystyttäisiin paremmin asettumaan niiden ihmisten asemaan, joista puhutaan.

Juha Kostiainen on samaa mieltä. Hän tarttuu Junnilaisen tutkimuksessaan havaitsemaan ”yhteisöllisyyden paradoksiin”.

– Ulkopuoliset ovat vuosikymmenien ajan olleet sitä mieltä, että lähiöitä vaivaa yhteisöllisyyden puute. Junnilaisen mukaan yhteisöllisyyspuheen taustalta pilkistää keskiluokkainen ajatus siitä, millaista ihmisten keskinäisen elämän pitäisi olla. Ulkopuolinen ei kuitenkaan huomaa yhteisöllisyyttä ja auttamisen kulttuuria, joka kumpuaa lähiöiden arjesta ja syntyy pakottamatta, Kostiainen ruotii.

Tutkimuksesta käy ilmi, että lähiöissä asuu paljon ihmisiä, jotka eivät edes halua muuttaa muualle. Kostiaisen mielestä lähiöiden todelliset ongelmat ovatkin pääosin muualla kuin yhteisöllisyydessä. Niitä voivat olla esimerkiksi työttömyys, alhainen koulutustaso tai köyhyys, heikkenevät palvelut, rapistuvat kiinteistöt tai huonot joukkoliikenneyhteydet.

Työväestön Käpylä – vanha lähiö sai arkkitehtuuripalkinnon

Vanhentuneiden käsitysten muuttaminen vie usein vuosikymmeniä, mutta kyllä sitäkin sentään tapahtuu. Helsingin Käpylä on tästä esimerkki. Aluetta alettiin aikanaan rakentamaan lähiöksi työväelle. Nykyisin Käpylä on trendikkäämpi ja mielikuvallisesti lähempänä keskustaa. Silti esimerkiksi Käärmetalosta, joka sai vuonna 2019 arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon peruskorjauksesta, löytyy edelleen 189 kaupungin vuokra-asuntoa. Korjaustöitä on ohjannut ajatus laadukkaasta vuokra-asumisesta.