Extralehdet Extralehdet
Vanhuspalveluja tarvitsevan asiakkaan hoivan järjestämisen kulmakiviä ovat oma koti, jäljellä oleva toimintakyky ja läheisten tarjoama tuki. Samat tekijät ovat muodostuneet palveluihin pääsyn esteiksi, kun tarkastellaan kuntien laatimia kriteerejä vanhuspalvelujen saamiselle.
Tämä käy ilmi hallintotieteiden maisteri Laura Perttolan julkisoikeuden tohtorinväitöskirjasta.
– Tulosten mukaan vanhuspalvelulain soveltamisohjeiksi kunnissa laadituissa asiakaskriteereissä on nähtävissä useita huolestuttavia tulkintoja, jotka eivät vastaa lainsäätäjän tahtoa, sanoo Perttola.
Vanhuspalvelulain keskeisin tavoite oli laitoshoidon vähentäminen ja kotiin annettavien palvelujen lisääminen, mikä onkin toteutunut tehokkaasti.
– Kodin ensisijaisuus hoitopaikkana ei saisi kuitenkaan muodostua riittävän ja laadukkaan hoivan saamisen esteeksi. Näin saattaa käydä, kun kotihoitoa tarjotaan huonokuntoisimmillekin asiakkaille palveluasumisen sijaan, Perttola jatkaa.
Ennakko-oletukset läheisten antamasta avusta ja asiakkaan omasta kyvystä tehdä palveluja koskevia valintoja asettavat puolestaan asiakkaat eriarvoiseen asemaan. Parhaan avun saavat ne, joilla riittävä päätöksentekokyky ja apua lähellä. Heikoimmassa asemassa olevien tuen tarvetta ei huomioida asiakaskriteereissä riittävällä tavalla.
Tietoa palveluihin pääsystä ei ole aina saatavilla
Tutkimuksen aineisto koottiin kuntien internetsivuilta ja sähköisistä pöytäkirja-arkistoista. Aineistonkeruu tuotti itsessään jo ensimmäisen tutkimustuloksen: vain kolmannes kunnista oli julkaissut palvelujen saamisen perusteet lain edellyttämällä tavalla.
Vuonna 2014 tiedottamisvelvollisuudesta oli säännelty epäselvästi, mutta vuonna 2015 voimaan tullut uusi sosiaalihuoltolaki teki velvoitteesta yksiselitteisen. Tästä huolimatta asiakaskriteerejä ei ole julkaistu edelleenkään noin kolmasosassa suurimmista kaupungeista.
Sosiaalipalvelut vähenevät ja terveyspalvelut kasvavat
Iän myötä heikentynyt toimintakyky on vanhuspalvelulaissa (Virallinen nimi: Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista) säädetty palvelujen saamisen perusteeksi. Toimintakykyä on lain mukaan arvioitava monipuolisesti ja luotettavia menetelmiä käyttäen. Asiakaskriteerien valossa toimintakyvyn arviointi näyttäisi painottuvan fyysiseen toimintakykyyn sekä muistiongelmiin, kun taas sosiaaliset harkintaperusteet ja ympäristötekijät jäävät kriteereissä hyvin vähäiselle huomiolle.
Tulosten mukaan vanhuspalvelut on suunnattu pääasiassa terveyspalveluja tarvitseville, ja pelkkiä sosiaalipalveluja tarvitsevat joutuvat hankkimaan apua usein omatoimisesti. Tämä heikentää palvelujen ennaltaehkäisevää vaikutusta.
Lain tarkoitus toteutuu vain osittain
Jokaisella on nykyään oikeus elää elämänsä loppuaika omassa kodissaan. Tätä voidaan pitää vanhuspalvelulain toimeenpanon merkittävimpänä saavutuksena.
– Sen hintana on kuitenkin yksinäisyyden ja turvattomuuden lisääntyminen, kun yhteisöllistä palveluasumista on julkisella puolella tarjolla vain fyysisesti heikkokuntoisimmille. Lainsäätäjä ei tarkoittanut kodin käsitteen rajaamista ennen vanhuusikää käytössä olleeseen asuntoon, eikä palveluja ollut tarkoitus vähentää ennaltaehkäisevän sosiaalihuollon osalta, sanoo Perttola.
– Laadukkaiden ja tarpeen mukaisten vanhuspalvelujen saaminen on jokaisen ikääntyvän oikeus, jonka toteuttamiseen tarvitaan niukkojen resurssien aikana uusia, luovia keinoja.
Kynnyksen yli: julkisoikeudellinen tutkimus vanhuspalvelujen saamisen edellytyksistä
