Kuntavaalijärjestelyissä huomioidaan turvallisuus

Kuntavaalit toimitetaan huhtikuussa 2021. Vaalipäivä on sunnuntai 18. huhtikuuta. Ennakkoäänestys järjestetään kotimaassa 7.-13.4.2021 ja ulkomailla 7.-10.4.2021.

Oikeusministeriö valmistelee kuntavaaleja yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa, seuraten epidemiatilannetta ja täsmentäen ohjeita vaalijärjestelyistä tarpeen mukaan. Äänioikeutetut saavat maaliskuussa äänioikeusilmoituksen yhteydessä ohjeet turvalliseen äänestämiseen. Suomessa on hyvät valmiudet järjestää kuntavaalit myös koronatilanteessa.

Ennakkoäänestyspaikat on valittu

Kunnat ilmoittivat yleiset ennakkoäänestyspaikat vaalitietojärjestelmään 29. tammikuuta. Ulkomaan ennakkoäänestyspaikat määrättiin valtioneuvoston asetuksella 21. tammikuuta. Ennakkoäänestyspaikkoja on kotimaassa yhteensä 932 ja ulkomailla 108. Vaalipäivän äänestyspaikkoja on koko maassa yhteensä 1854.

Ulkomailla voi äänestää joko kirjeitse tai ennakkoäänestyspaikoilla

Vaalien ajan ulkomailla asuvat tai oleskelevat äänioikeutetut voivat äänestää kirjeitse ulkomailta. Äänestää voi myös ennakkoon edustustoissa ja konsulaateissa. Kirjeäänestystä haluavat äänioikeutetut ovat voineet tilata kirjeäänestysasiakirjat 18. tammikuuta alkaen.

Äänestää voi 18. maaliskuuta alkaen, kun vaaleissa ehdolla olevien ehdokasnumerot on vahvistettu. Äänestyslipun ja muiden asiakirjojen tulee olla perillä oikealla keskusvaalilautakunnalla viimeistään perjantaina 16.4. ennen klo 19.

Kuntavaalien ehdokashakemukset on jätettävä 9. maaliskuuta

Kuntavaaleissa voi asettua ehdokkaaksi kotikunnassaan. Edellytyksenä on myös, että ehdokkaaksi asettuvalla on äänioikeus kuntavaaleissa jossakin kunnassa.

Ehdokkaita voivat asettaa puolueet ja valitsijayhdistykset. Puolueet asettavat ehdokkaansa sääntöjensä edellyttämällä tavalla. Valitsijayhdistyksen voi perustaa kunnan asukasluvusta riippuen kymmenen, viisi tai kolme samassa kunnassa äänioikeutettua henkilöä.

Kuntavaalien ehdokashakemukset on jätettävä kunnan keskusvaalilautakunnalle viimeistään tiistaina 9. maaliskuuta ennen klo 16. Vaaliliitoista ja yhteislistoista on annettava ilmoitus samanaikaisesti ehdokashakemuksen kanssa.

Kunnan keskusvaalilautakunta vahvistaa ehdokasasettelun 18.3.2021 ja laatii listan ehdokkaista sekä heidän ehdokasnumeroistaan.

Kuntavaalit 2021
Rekisteröidyt puolueet

Katso myös

Lakiesityksien pitää olla ymmärrettäviä

Lainsäädännön arviointineuvosto pitää tärkeänä, että lakiesitykset on kirjoitettu hyvällä yleiskielellä. Ymmärrettävä kieli tukee eduskunnan tiedonsaantioikeutta. …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
1 Kommentti
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
Miehet parantaa maailman
Miehet parantaa maailman
3 months ago

Kunhan kaikki pääsevät äänestämään miestä, eikä naista.

1
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x