Helsinki-Vantaan terminaali 2 avataan joulukuussa

Helsinki-Vantaan lentoaseman terminaali 2:n ovet avautuvat joulukuun 1.päivä. Matkustajille on luvassa paljon uutta, kun lähtö- ja tuloaulan lisäksi avataan myös matkakeskus ja parkkitalo.

Pääsisäänkäynnin ja lähtöaulan lisäksi avautuu tuloaula, jossa Luoto-luontoelementti toivottaa saapuvat matkustajat tervetulleiksi Suomeen. Eri liikennemuodot toisiinsa linkittävä matkakeskus otetaan käyttöön samana päivänä. Näyttävä pääsisäänkäynti johdattaa matkustajat lähtöaulaan, jonka aaltoileva puukatto tekee vaikutuksen. Tila kylpee päivisin luonnonvalossa, jota tulvii sisään valtavista ikkunoista.

Kaikki 1. joulukuuta 2021 tapahtuvat muutokset koskevat terminaali 2:n kautta matkustavia. Matkustaminen terminaali 1:n kautta liikennejärjestelyineen ja palveluineen säilyy toistaiseksi ennallaan.

– Olemme ylpeitä voidessamme tarjota maailmanluokan tilat matkustajille. Terminaali, sen tilat ja palvelut on suunniteltu uudeksi käyntikortiksi Suomelle. Helsinki-Vantaan lentoasema on monille ensikosketus maahamme. Rakennustyöt ovat valtaosin kotimaista laatutyötä, josta voimme olla ylpeitä. Haluamme, että kaikki suomalaiset kokevat sen omakseen, kertoo Finavian tekniikasta ja vastuullisuudesta vastaava johtaja Henri Hansson.

Suunnittelun yhtenä tavoitteena on ollut palauttaa lentomatkailuun seikkailun ja romantiikan tunnelmaa. Arkkitehtuurissa on haettu vaikutteita klassisesta suomalaisesta muotoilusta, kuten suomalaisille tutusta Tapio Wirkkalan Ultima Thulesta sekä maantieteellisistä korkeuskäyristä. Katon muotokieli leikittelee kevyen ja raskaan vuorottelulla.

Matalimmissa kohdissa pisimmät matkustajat ulottuvat koskettamaan kattoa. Raisiossa tehdyn katon pintamateriaalina on rehti suomalainen kuusi. Se koostuu 500 uniikista CLT-elementistä, jotka on aseteltu paikoilleen yksi kerrallaan kuin valtava palapeli.

– Visuaalinen elämys tukee matkailun sujuvuutta. Värit ja materiaalit johdattavat matkustajaa terminaalissa eteenpäin. Olemme tehneet lukuisia ratkaisuja, jotta lentomatkailu olisi mahdollisimman helppoa ja luontevaa, Hansson sanoo.

Terminaali 2:n laajennuksen pääurakoitsijana toimii SRV. Uudisosan sekä bussi- ja taksiasemat on suunnitellut Arkkitehtitoimisto ALA, uuden pysäköintitalon ja Kehäradan uuden kulkuyhteyden Arkkitehtitoimisto HKP, joka vastaa myös terminaalin muutostöiden suunnittelusta. Ramboll on vastannut teknisestä suunnittelusta.

Hankkeella on iso työllisyysvaikutus

Kahdeksan vuotta kestänyt Finavian investointiohjelma on terminaali 2:n uudisosan avautuessa loppusuoralla. Kokonaan valmista on vuonna 2023. Investoinnilla on merkittäviä vaikutuksia koko Suomen talouteen. Työllisyysvaikutus koko rakentamisen aikana on 16 600 henkilötyövuotta.

– On hienoa, että niin monet suomalaiset yritykset ovat pystyneet vastaamaan tiukkoihin vaatimuksiimme. Miljardi euroa maksavan kehitysohjelman suomalaisten yritysten kanssa tehtyjen sopimusten arvon osuus koko investoinnista on noin 90 prosenttia, Hansson toteaa.

Ympäristöarvot ja hiilikuorman vähentäminen on otettu keskeiselle sijalle suunnittelussa. Terminaali on rakennettu 30 prosenttia energiatehokkaammaksi kuin mitä vaatimukset edellyttävät. Energiasäästöjä on saavutettu muun muassa rakennuksen vaipan hyvällä lämmöneristävyydellä ja tehokkaalla lämmön talteenotolla. Älykkäät valaisimet himmenevät ja sammuvat sen mukaan, miten paljon luonnonvaloa tulvii sisään ikkunoista. Autot latautuvat uudessa P1 Premium/P2-parkkihallissa aurinkovoimalla.

Matkakeskus yhdistää eri liikennemuodot toisiinsa

Uudesta pysäköintihallista ja juna-asemalta pääsee muutamassa minuutissa suoraan terminaaliin. Bussi- ja taksiasemien katetut laiturit sijaitsevat terminaalin ulko-ovien vieressä. Autolla ja taksilla voi 1. joulukuuta alkaen ajaa suoraan pääovien eteen ja jättää matkustajat kyydistä. Terminaali 2:een saapuvat matkustajat kulkevat ulos yhden keskitetyn tuloaulan kautta, mihin heitä voi tulla vastaan. Tuloaulaan avautuu kahvila- ja ravintolapalveluita.

– Kätevä yhteys juna-asemalle tuo Helsinki-Vantaan palvelut hyvin lähialueen asukkaiden ulottuville. Heitä se palvelee valmistuttuaan ravintoloineen, kahviloineen, ruokakauppoineen ja apteekkeineen, kertoo Helsinki-Vantaan lentoasemanjohtaja Ulla Lettijeff Finaviasta.

Tuloaulan kiintopiste on Luoto-dioraama, joka tuo suomalaisen luonnon keskelle terminaalia. Rouheat kivet sammalineen ja harkiten valitut istutukset kylpevät valtavan kattoikkunan luonnonvalossa. Luodon elementit linkittävät aasialaisen Ikebanan suomalaiseen luontoon. Se symboloi Helsinki-Vantaan merkitystä tärkeänä eurooppalaisena vaihtoliikenteen solmukohtana.

– Uudistus vahvistaa Helsinki-Vantaan asemaa kansainvälisenä vaihtolentoasemana. Lentoaseman lyömätön etu on sen strateginen sijainti Euroopan ja Aasian välissä. Kohentuneet palvelut ja vaihtoliikenteen sujuvuus lisäävät Suomen kilpailukykyä, toteaa Lettijeff.

Vaikka uuden terminaali 2:n ovet avautuvat nyt, rakentaminen jatkuu vielä. Kesällä 2022 on luvassa uuden turvatarkastuksen ja lähtöselvitysalueen käyttöönotto sekä ravintolamaailman avautuminen. Vuonna 2023 valmistuvat Schengen-porttialueen muutostyöt ja matkatavaran luovutuspalvelut, jolloin Finavian investointiohjelma päättyy.

Katso myös

Sähköautojen latauspiste tulee pakolliseksi ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin

Ei asuinkäytössä oleviin rakennuksiin, joiden yhteydessä on yli 20 pysäköintipaikkaa rakennuksen sisällä tai samalla kiinteistöllä, …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x