Esitutkinta huumausaineiden maahantuonnista valmistui

Keskusrikospoliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan, jossa epäillään kaksoiskansalaisen järjestelleen yli 300 kiloa huumausaineita Suomeen. Epäilty otettiin helmikuussa kiinni kansainvälisen etsintäkuulutuksen perusteella Egyptissä, mistä hänet noudettiin Suomeen.

Vuonna 1983 syntynyttä Ruotsin ja Palestiinan kansalaista epäillään Suomessa kaikkiaan 20 törkeästä huumausainerikoksesta. Suomeen noutamisen jälkeen hänet vangittiin Oulun käräjäoikeudessa kyseisistä rikoksista epäiltynä.

Miehen epäillään toimineen huumausaineiden maahantuonnin järjestelijänä rikoskokonaisuudessa, jota Keskusrikospoliisi tutki yhteistyössä useiden poliisilaitosten kanssa vuoden 2023 aikana. Tutkinnasta tiedotettiin tämän vuoden helmikuussa: Poliisi epäilee useita ihmisiä ulkomailta johdetusta törkeästä huumausainerikoskokonaisuudesta – Poliisi. Kyseinen kokonaisuus on käsitelty Oulun käräjäoikeudessa kevään aikana ja nyt tutkinnan osalta loppuun saatettu juttu on siirtynyt syyteharkintaan Pohjois-Suomen syyttäjäalueelle.

– Miehen epäillään organisoineen laajamittaista huumausaineiden salakuljetusta Ruotsista Suomeen ja ohjanneen muita toimintaan osallistuneita henkilöitä eri pikaviestisovellusten välityksellä. Esitutkinnan perusteella hän on aktiivisesti johtanut ja ohjannut kaikkia rikolliseen toimintaa osallistuneita henkilöitä ulkomailta käsin, kertoo jutun tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Nurmenniemi Keskusrikospoliisista.

Esitutkinnan perusteella poliisi epäilee miehen järjestelleen Suomeen vuosien 2022-2023 aikana yhteensä noin 107 kg amfetamiinia, 164 kg hasista, 50 kg marihuanaa, 5 kg kokaiinia ja 1460 ekstaasitablettia.

Syyttäjä on 17.4.2024 nostanut syytteet miestä vastaan yhteensä 16 törkeästä huumausainerikoksesta ajalla 1.2.2022–10.7.2023. Miehen epäillään Suomen ulkopuolelta toimien järjestäneen laajamittaista ja järjestäytynyttä huumausaineiden maahantuontia ja levitystä Suomessa.

Katso myös

Liikenneturvallisuuden vaarantaminen ja törkeä rattijuopumus Kemiönsaarella

Alaikäinen kuljettaja pakeni poliisia mönkijällä Kemiön keskustassa sunnuntaiyönä, ja alkoholin vaikutuksen alainen kuljettaja jäi kiinni …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x