Asuinrakennuksille on suunnitteilla energia-avustuksia

Ympäristöministeriön asetusluonnoksessa esitetään, että energia-avustuksia voisivat hakea kerros- ja rivitaloyhtiöt, valtion tuella rahoitettuja vuokra-asuntoja ja asumisoikeusasuntoja omistavat yhteisöt, joille myönnetään perusparannuskorkotukilainaa sekä omakoti- ja paritalojen omistajat.

Avustusta voisi saada enintään 20 % korjaustyön arvonlisäverottomista kustannuksista. Kaikki korjaushankkeen kustannukset voitaisiin laskea kokonaiskustannuksiin. Myös suunnittelukustannukset sekä esimerkiksi järjestelmien säätö- ja tasapainotuskustannukset laskettaisiin osaksi korjaustyön kustannuksia. Ainoa vaatimus olisi, että korjaushankkeen lopuksi voidaan osoittaa, että rakennuksen energiatehokkuus on parantunut riittävästi avustuksen saamiselle.

Kerros- tai rivitaloon, joka korjattaisiin vähintään 20 % energiatehokkaammaksi kuin voimassaolevat säädökset edellyttävät, voisi saada jopa 4 000 euroa avustusta asuntoa kohti. Vastaavan tuen voisi saada omakoti- tai paritaloon, joka korjattaisiin vähintään 30 % energiatehokkaammaksi kuin voimassaolevat säädökset edellyttävät. Avustusta voisi saada jopa 6 000 euroa asuntoa kohti, kun rakennus korjattaisiin lähes nollaenergiatasolle.

Mitään ratkaisuja ei ole rajattu avustuksen ulkopuolelle

Avustusta myönnettäisiin asuinrakennuksen korjaushankkeeseen, jolla energiatehokkuutta parannetaan avustuksen edellytyksenä olevaan tasoon. Rakennuksen energiatehokkuutta voisi parantaa millä tahansa ratkaisuilla, esimerkiksi rakennuksen eristysten parantamisella, aurinkopaneeleilla tai öljylämmityksestä luopumisella.

Hakijan tulisi avustusta hakiessaan esittää rakennusalan ammattilaisen allekirjoittama suunnitelma ja kustannusarvio toimenpiteistä, joilla rakennuksen energiatehokkuutta parannettaisiin vähintään avustuksen edellyttämään tasoon.

Energiatehokkuuden parantuminen laskettaisiin vertaamalla korjaushankkeen jälkeistä energiatehokkuutta rakennuksen rakentamisajankohdan tai viimeisimmän käyttötarkoituksen muutoksen ajankohdan mukaiseen tasoon. Energiatehokkuuden parantuminen täytyisi osoittaa energiatodistuksella.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntäisi avustukset. Avustusta voitaisiin myöntää 1.10.2019 alkaen syntyneisiin korjaushankkeen suunnittelukustannuksiin ja 1.1.2020 alkaen syntyviin korjauskustannuksiin. Avustushakemus liitteineen tulisi toimittaa ARAlle ennen korjaustöiden aloittamista.

Avustuksia myönnettäisiin asuinrakennusten energiatehokkuutta parantaviin korjaushankkeisiin, yhteensä 20 miljoonaa euroa vuonna 2020 ja 40 miljoonaa euroa vuodessa vuosina 2021–2022.

Katso myös

Vuonna 2026 vastuu toimivista palovaroittimista on taloyhtiöillä

Pelastuslain uudistus tuo muutoksen, joka koskettaa myös vanhoja rakennuksia. Aiemmin palovaroittimet ovat olleet taloyhtiön vastuulla …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x