Nyt loppui tanssi ja laulu – ravitsemisliikkeiden rajoitukset voimaan

Valtioneuvosto antoi asetuksen, joka rajoittaa ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Ravitsemisliikkeiden tulee huolehtia asiakkaiden ja asiakasryhmien välisistä etäisyyksistä aiempaa tehokkaammin. Ravintolat eivät saa järjestää eivätkä sallia esimerkiksi tanssimista ja karaokepaikan esiintymisiä.

Asiakasmääriä, aukioloa ja anniskelua koskevat rajoitukset on päivitetty eri maakuntien osalta. Asetus tuli voimaan tänään ja se on voimassa 30.6.2021 asti. Asiakkaiden ohjaamista istumapaikoilleen sovelletaan perjantaista 5.3.2021.

Kaikilla oltava istumapaikka

Ravitsemisliikkeen on huolehdittava, ettei sen tiloissa synny tarpeetonta tungosta. Asiakkaiden saapuminen ravintolaan on toteutettava tavalla, jossa pidetään asiakkaiden ja seurueiden välillä riittävä etäisyys. Kaikilla asiakkailla tulee olla oma istumapaikka pöydän tai sitä vastaavan tason ääressä.

Uutena velvoitteena ravitsemisliikkeiden on koko maassa järjestettävä toimintansa sisätiloissa siten, että asiakkaat ohjataan istumaan istumapaikoilleen. Ravintolan on laadittava ja annettava asiakkaille ohjeet siitä, miten sisätiloissa sallitaan kulkeminen ravintolaan saapumisen, sieltä poistumisen, tupakointitilassa tai wc- ja pesutilassa käymisen sekä ruuan ja juoman noutamisen yhteydessä. Ravintolat eivät toisin sanoen saa järjestää eivätkä sallia esimerkiksi tanssimista ja karaokepaikan esiintymisiä.

Asiakasmäärien rajoitukset maakunnittain

Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun tai Lapin maakunnassa sijaitsevassa ravitsemisliikkeessä, jonka pääasiallinen ravitsemistoiminta on alkoholin tarjoilu, saa oleskella yhtäaikaisesti enintään puolet normaalista määrästä. Muissa edellä mainituissa maakunnissa sijaitsevissa ravitsemisliikkeissä saa oleskella enintään kolme neljäsosaa normaalista henkilömäärästä.

Anniskelu- ja aukioloajarajoitukset maakunnittain

Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan tai Ahvenanmaan maakunnassa sijaitsevassa ravitsemisliikkeessä alkoholijuomien anniskelu on sallittua klo 7-22. Ravintolan saa pitää avoinna kello 5-23. Muutoksena näiden rajoitusten piiriin lisättiin Satakunnan ja Ahvenanmaan maakunta.

Pirkanmaan, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Kainuun tai Lapin maakunnassa sijaitsevassa ravitsemisliikkeessä alkoholijuomien anniskelu on sallittua klo 7-22. Ravintola, jonka alkoholin anniskelu on päätoimiala, saa olla auki kello 24-23. Muut ravintolat saavat olla auki kello 01-24.

Alkoholin anniskelu Pohjois-Savon maakunnan ravitsemisliikkeissä on edelleen sallittu kello 7-24 välillä. Ravintolan saa pitää avoinna kello 2-1.

Katso myös

Ovatko muurahaismyrkyt tarpeellisia?

Muurahaismyrkyt ovat myydyin kuluttajille tarkoitetuista hyönteisten torjuntaan käytettävistä eliöntorjunta-aineista eli biosidivalmisteista. Kuitenkin vain pieni osa …

Yksi kommentti

  1. Tanssi ja laulu jatkuu asunnoissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *