Ydinaseet palanneet maailmanpolitiikan keskiöön

Ydinasepelotteen merkityksen korostuminen on kytköksissä kiristyneeseen suurvaltakamppailuun, alueellisiin turvallisuusjännitteisiin sekä teknologiseen kehitykseen. Kyse ei kuitenkaan ole paluusta kylmän sodan kaltaiseen vastakkainasetteluun Yhdysvaltain ja Venäjän välillä, koska ydinasepolitiikkaan liittyvä toimintaympäristö on moninapaisempi kuin ennen, todetaan Ulkopoliittisen instituutin raportissa.

Raportissa tarkastellaan ydinasepelotteen merkitystä Euroopan turvallisuuden kannalta. Keskeiset ydinasevallat – Yhdysvallat, Venäjä, Iso-Britannia ja Ranska – ovat kaikki pitämässä kiinni ydinaseistaan ja modernisoivat strategisia voimiaan. Ydinasepelote säilyy myös Naton sotilaallisen kollektiivisen puolustuksen kulmakivenä.

Samalla kun ydinaseiden merkitys kasvaa, on ydinasevalvonta ajautunut umpikujaan. INF-sopimuksesta Venäjä ja Yhdysvallat vetäytyivät lopullisesti 2019. START-sopimuksen tulevaisuus on myös vaakalaudalla. On vaikeaa ymmärtää, miten uudet strategiset asejärjestelmät pidemmän päälle sopisivat edes nyt voimassa olevan sopimuksen raameihin. Yhdysvaltain ja Venäjän intressit ovat ristiriidassa, millä voi olla kielteisiä vaikutuksia maiden välisiin suhteisiin.

Suurvaltakamppailu ja ydinasepelotteiden paluu vaikuttavat Pohjois-Euroopan turvallisuuteen. Alueella sijaitsee kaksi strategista polttopistettä. Pohjoiskalotti on tärkeä niin Natolle kuin Venäjälle. Siinä missä Naton katse on Pohjois-Atlantilla, Venäjä kiinnittää erityistä huomiota Kuolan niemimaahan, jossa sijaitsee suuri osa maan ydinaseistuksesta. Itämeren läntinen puolustusjärjestelmä puolestaan koostuu sekä Naton kollektiivisesta puolustuksesta että alueen maiden kansallisista puolustusratkaisuista. Suomi ja Ruotsi ovat entistä vahvemmin sitoutuneet osaksi Itämeren alueen läntistä puolustusjärjestelmää.

Pohjois-Euroopan maiden vaikutusvalta ydinasevalvontaan liittyvään sopimusjärjestelmään on hyvin rajallinen. Suomessa olisi kuitenkin syytä ainakin vahvistaa aihepiiriin liittyvää osaamista sekä tutkimus- ja kansalaisjärjestökentällä että valtionhallinnossa.

Raportti: Strategic deterrence redux: Nuclear weapons and European security

Katso myös

Yleistuen valmistelu etenee

Sosiaali- ja terveysministeriö on perustanut työryhmän valmistelemaan perusturvan uudistusta ja yhtä yleistukea pääministeri Petteri Orpon …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x