Suunnitteletko elämäntapoihin remonttia

Syksyllä aloitetaan usein uudet liikuntaharrastukset ja terveellisemmät elämäntavat. Kesän jälkeen on vaarana lipsahtaa ääripäästä toiseen ja heittäytyä liian kurinalaiseen elämään. Treenaaminen asettaa ravitsemukselle tarpeita, joita liian niukka syöminen ei täytä.

Proteiinin saanti on tärkeää lihasten kehittymiselle, hiilihydraatit taas auttavat palautumaan treeneistä ja valmistavat seuraaviin harjoituksiin. Näistä nipistäminen kostautuu ennen pitkää.

– Hyvin suppea ruokavalio voi tuntua toimivan alkuun, mutta pikku hiljaa se alkaa heikentää palautumista ja nakertaa suorituskykyä. Lihakset kipeytyvät, rasitusvammat lisääntyvät ja myös henkinen puoli voi kärsiä – liikkuminen alkaa maistua puulta, kertoo Terveystalon johtava ravitsemusterapeutti Mikko Rinta.

Jos tavoitteena on laihtuminen, niin tärkeintä on suhtautua syömiseen tasapainoisesti ja tehdä valintoja, joista voi pitää kiinni alkuinnostuksen laannuttua. Liian haastavat dieetit johtavat usein vanhojen tapojen äärelle.

– Perusliikkujan on tärkeintä saada asiat rutiineiksi. Pysyvään muutokseen pääsemisessä voi kulua jopa vuosi. Muutos on pysyvä vasta silloin, kun uusista tavoista pidetään kiinni myös takapakkien yllättäessä.

Parhaat eväät liikuntasuoritukseen antaa monipuolinen ravinto. Treenaamaan ei kannata lähteä nälkäisenä. Ajoitukseenkin tulee kiinnittää huomiota. Päivän raskainta ateriaa ei kannata hotkia juuri ennen kuntosalille suuntaamista.

– Tyhjällä vatsalla tehty lenkki voi polttaa hieman tehokkaammin rasvaa, mutta isossa kuvassa se ei kannata. Huonosti ravittuna liikkuminen nostaa sairastumisriskiä ja haavereita tapahtuu herkemmin, sillä huonosti ravittu hermosto ei toimi optimaalisesti. – Treenien tärkein polttoaine on 4–6 tuntia ennen liikuntaa syöty tasapainoinen ateria, joka antaa energian lihaksille. Jos täytyy syödä lähempänä liikuntasuoritusta, kannattaa suosia helposti sulavia, esimerkiksi nestemäisiä tuotteita, Rinta neuvoo.

Lihakset hyödyntävät urheillessa elimistön hiilihydraatti- eli glykogeenivarastoja, jotka tyhjenevät raskaassa liikunnassa. Hiilihydraattipitoisen iltapalan antama energia vaikuttaa siis olennaisesti seuraavan aamun treeniin, lounas taas antaa puhdin työpäivän jälkeiselle harjoittelusessiolle. Myös välipaloihin ja treenien jälkeiseen palauttavaan ateriaan kannattaa panostaa.

Älä treenaa kuivin suin

Liikuntaa aloittelevan tai sitä tehostavan kannattaa huomioida myös riittävä nesteytys, sillä säännöllisesti treenaavan ei sovi unohtaa vedenjuontia viilenevässä syksyssäkään.

– Pari tuntia ennen kuormittavaa suoritusta kannattaa tankata puolisen litraa nestettä. Enempää ei etukäteen voi varastoida, joten on tärkeää muistaa juoda myös urheilun aikana sekä sen jälkeen, Rinta kertoo.

Korkeintaan tunnin mittaisissa liikuntasuorituksissa riittää pääsääntöisesti ennen ja jälkeen juominen. Pidemmissä treeneissä myös nesteytys suorituksen aikana on tarpeen. Huolimaton juominen heikentää suorituskykyä etenkin säännöllisessä pitkäkestoisessa harjoittelussa.

Kaikkea nestettä ei suinkaan tarvitse hörppiä puhtaana vetenä, sillä nestetasapainoa voi tukea myös vesipitoisella ravinnolla. Paljonko vettä tulisi juoda on hyvin yksilöllistä, sillä myös kehosta poistuvan nesteen määrä vaihtelee suuresti ja riippuu monista tekijöistä.

– Tähän vaikuttaa esimerkiksi se, paljonko on juonut ennen liikuntaa, kuinka raskas urheilusuoritus on kyseessä ja kuinka kuumassa lämpötilassa liikutaan. Tunnin aikana voi hikoilla litrasta ylöspäin jopa kolmeen litraan asti, joskin se on jo poikkeuksellinen määrä, Rinta huomauttaa.

Liikuntasuorituksen aikana hikoiltu neste pitää korvata puolitoistakertaisesti – ei siis riitä, että juo takaisin sen, mitä on hikoillut. Määrä vaihtelee, mutta tärkeintä olisi muistaa juoda useita kertoja päivässä.

– Nestetasapaino pitäisi palautella kuntoon vähitellen liikuntaa seuraavien tuntien aikana, ei juomalla kerralla useita litroja vettä.

Tavallisessa arjessa nestetasapaino pysyy hyvissä kantimissa juomalla noin puolitoista litraa nesteitä päivässä. Suunnilleen sen verran kuluu peruselintoimintoihin ja se kattaa jo itsessään pienen liikkumisenkin.

Katso myös

Lääkevaihto voitaisiin laajentaa biologisiin lääkkeisiin

Apteekkariliitto esittää, että lääkevaihto ulotettaisiin myös biologisiin lääkkeisiin. Uudistuksella saavutettaisiin kymmenien miljoonien eurojen säästö lääkekustannuksiin. …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x
()
x