Suomen passin voimassaoloaika pidentyy kymmeneen vuoteen

Sisäministeriö on asettanut lainsäädäntöhankkeen Suomen passien voimassaoloajan pidentämiseksi 10 vuoteen osana norminpurkua. Hankkeen toimikausi on 31.5.2026 saakka, ja tavoitteena on antaa hallituksen esitys eduskunnalle syysistuntokaudella 2025.

Lakihankkeessa valmistellaan hallituksen esitys passilain muuttamiseksi siten, että Suomen passi on voimassa 10 vuotta. Poikkeukset pääsäännöstä rajataan vain erityisen painaviin ja perusteltuihin syihin. Samalla arvioidaan voisiko henkilökortin voimassaoloajan muuttaa 10 vuoteen.

Ehdotus hallituksen esitykseksi valmistellaan sisäministeriössä virkatyönä ilman erillistä työryhmää. Hankkeessa kuullaan Poliisihallitusta ja Rajavartiolaitosta sekä tarvittavia muita toimijoita.

Poliisi kehottaa: Älä odota passiuudistusta

Poliisin lupapalveluihin on tullut paljon kysymyksiä siitä, kannattaako uuden passin hankkimista lykätä kymmenen vuoden passin toivossa. Poliisi muistuttaa, että käyttöönoton ajankohdasta ei ole vielä tarkkaa tietoa. Jos passia tarvitsee, hakemista ei kannata lykätä.

Uuden passin saa nopeasti tekemällä sähköisen hakemuksen ja käyttämällä tarvittaessa ajanvarausta. Varattavissa olevat ajat ja asiointipaikat löytyvät osoitteesta asiointi.poliisi.fi.

Voimaantuloon vaikuttavat monet seikat

Uudistuksen voimaantulo ei tapahdu vielä tänä kesänä, sillä ensin päivitetään lainsäädäntö ja arvioidaan mahdollinen tarve teknisille muutoksille passien valmistuksessa. Pidempi voimassaoloaika edellyttää parempaa kestävyyttä fyysistä kulumista vastaan.

Suomen passi on yksi maailman turvallisimmista, mikä näkyy suomalaisten matkustaessa maailmalla. Passiin luotetaan, koska se on hyvin suojattu.

Passissa on vahvat salausmekanismit, sillä sen sirussa on erityisen hyvin turvattavaa tietoa: henkilötunnus, henkilökuva ja sormenjäljet. Pidempi voimassaolo otetaan huomioon suojauksen tasoa arvioitaessa.

About Harry Anderson

Harry Anderson

Katso myös

Valviran toiminta päättyy, tehtävät siirtyvät uuteen Lupa- ja valvontavirastoon

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Kaikki Valviran tehtävät …

Subscribe
Notify of
guest
0 Kommenttia
Oldest
Newest Most Voted
Inline Feedbacks
View all comments