Saako vanhuksia hoitaa huonosti?

Vakavat ongelmat jatkuvat hoivakodeissa vuosi kohun jälkeen – ”Mitä hyötyä on valittaa, jos se ei johda mihinkään?” Ilmoituksia vanhusten huonosta hoidosta ovat tehneet entistä enemmän myös hoivakotien työntekijät.

(Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-11154226)

Professori huolissaan vanhustenhoidon vastuuttomasta huutolaismeiningistä: ”Hiljainen yhteiskunnallinen hyväksyntä, vanhuksia voi hoitaa huonosti”

Asiantuntijan mukaan, jos kilpailun aikoo voittaa, täytyy tarjota halpaa. ”Laatuahan meillä ei kukaan kysy”, toteaa Itä-Suomen yliopiston sosiaalityön emeritaprofessori Marja Vaarama.

Kansainvälisten pääomasijoittajien omistamat isot yritykset valtaavat markkinoita jatkuvasti, kunnat vaativat halpuutta eivät laatua, ja ovat painaneet hintoja alle usein alemmaksi kuin omassa toiminnassaan. Yhteiskuntavastuu on hukassa niin hoivan järjestäjillä eli kunnilla kuin epäeettisiä tarjouksia tekevillä palvelun tuottajillakin.

(Lähde: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/professori-huolissaan-vanhustenhoidon-vastuuttomasta-huutolaismeiningista-hiljainen-yhteiskunnallinen-hyvaksynta-vanhuksia-voi-hoitaa-huonosti/8113898#gs.y2wktf)

Tällaisia uutisisotsakkeita on kaikonnut mediastamme, koskien vanhustenhuoltoa. Viimeisten vuosien aikana on tullut muutamia esimerkki tapauksia, miten vanhustemme palvelut Suomessa hoidetaan. Pidetäänkö heistä oikeasti huolta vai onko kysymyksessä vain ja ainoastaan lumehoitoa?

Meidän kaikkien on syytä muistaa, että lapsistamme ja meistäkin tulee vielä vanhuksia. Miksi ylipäätänsä hyväksytään vanhusten huono hoitaminen? Pitääkö yhteiskunta vanhuksia ei tuottavina ihmisinä, josta emme ei enää hyödy millään lailla? Kuulostaa todella epäeettiseltä ja välinpitämättömältä. Tässä onkin taas jälleen kerran aihealue, joka pitäisi ja pitää korjata mahdollisimman pikaisesti.

Viranomaiset ovat puuttuneet viime vuosina lukuisten yksityisten vanhusten hoivakotien vakaviin ongelmiin eri puolilla Suomea. Jopa asiakasturvallisuus eli vanhusten turvallisuus on vaarantunut.

Kaikki sai alkunsa v. 2019 alussa, jolloin muutamat tapaukset loivat julkisuutta ja tämän jälkeen epäkohtailmoituksia alkoi tulla valtavasti heti tammikuun 2019 tapahtumien jälkeen. Vuoden 2019 ensimmäisen puolen vuoden aikana niitä tulikin yli sata, kertoo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston sosiaali- ja terveysyksikön päällikkö Niina Siirilä.

Joissakin hoivakodeissa ensimmäisen kuukauden aikana kuusi hoivakodin asukasta oli menehtynyt ja 10 työntekijää irtisanoutunut.

Alhaiset hinnat näkyvät arjessa siten, että vanhustenhuollossa on liian vähän henkilökuntaa, henkilökunnalla on osaamisvajeita, johto ei ole tilanteen tasalla sekä mahdollisesti puuttuu toiminnanohjausjärjestelmät. Vanhukselle tarjotaan vain lakisääteinen minimi. Vanhukset kohtaavat inhimillistä hätää ja kärsimystä, ja valitettavasti pitää tapahtua paljon ennen kuin joku epäeettinen toimija saadaan markkinoilta pois. Vanhus on vain ”kauppatavaraa”, euroja taloussuunnittelussa.

Asiakkaan oikeuksia hyvään ja inhimilliseen hoivaan pitäisi vahvistaa, saada maahan laatukriteerit, tulkita EU-direktiiviä toisin, hillitä voitontavoittelua, tukea osuuskuntamuotoista toimintaa, mahdollistaa hoivan suorahankinnat eettisesti toimivilta yrityksiltä sekä luopua nykyisestä vastuuttomasta huutolaismeiningistä. Vanhusten hädän ei pitäisi olla kauppatavaraa.

Alueet ovat liian laajoja valvontaa ajatellen. Esim. länsi- ja sisä-Suomen aluehallintoviraston toiminta-alue kattaa viisi maakuntaa ja 85 kuntaa. Vanhusten palveluita tuottavia yksiköitä viraston alueella on likimain 500. AVI valvoo. Pitäisikö valvonta olla kunnilla? Onko kunnilla osaamista valvoa palvelun laatua? Puhutaan paljon hoitajamitoituksesta, mutta se ei vielä takaa palvelun laatua.

Valtaosa vanhustenhoidon työntekijöistä on lähihoitajia. Hoitajia ei ole tarpeeksi, tukipalvelutyöntekijöitä puuttuu eikä hoitajille jää siksi riittävästi aikaa varsinaiseen hoitotyöhön. Hoivan laatu kärsii.

Hoivakodeissa asuvat ikäihmiset itse eivät uskalla ilmoittaa huonosta hoidosta. He pelkäävät, että jäävät hoitoa vaille, jos valittavat.

Tärkeintä on hoidon laatu

Vanhustenhoidon kriisi on ollut yksityisten palveluntuottajien kriisi. Valtaosa epäkohtailmoituksista on koskenut yksityisiä hoivakoteja. Esimerkiksi länsi- ja sisä-Suomen AVI:n alueella valvonta on kohdistunut 80-prosenttisesti yksityisiin palveluntuottajiin. Vaikka hoitajamitoitukset olisivatkin kunnossa, niin liian moni vanhus kokee saavansa huonoa palvelua, koska hoitajien aika ei riitä heille. Kyse on siis palvelun laadussa.

(Lähde: https://yle.fi/uutiset/3-11154226)

Koronavuosi ei ole helpottanut vanhustenhoitoa lainkaan, päinvastoin. Yhteensä yli 36 000 ikäihmistä on kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa hoidossa eli hoivakodeissa, ei ole ulkoillut kertaakaan korona-aikana viime vuonna. Samankokoinen joukko kokee, että ei ole saanut riittävästi aikaa hoitajilta. Asiaa selviää tuoreesta korona-aikaa koskevasta THL:n asiakaskyselystä. Liikkumattomuus heikentää hyvin nopeasti toimintakykyä. Pitää muistaa, että liike on myös lääke ja etuoikeus vanhemmille ihmisille.

Korona on aiheuttanut normaalia aikaisempaa arjen taitojen menettämistä ja tätä kautta sairauden nopeampaa etenemistä.

Yksityisen palveluntarjoaman palvelun laadussa ja laadun tarkkailussa on siis ollut ongelmia. Kunnille on haastavaa tehdä yhtenäinen palvelunlaadun mittaristo sekä valvoa sitä. Tulevaisuudessa ongelma ei voi olla, ettei laatua tarkkailla ja todeta ääneen, että vanhuksia saa hoitaa huonosti. Se, että lähihoitajia ja sairaanhoitajia ei ole tarpeeksi tai heidän osaamisensa kokonaisvaltaiseen palveluun ei ole riittävää, on korjattavissa oleva ongelma – koulutuksella. On äärimmäisen tärkeää, että vanhukset saisivat tulevaisuudessa riittävät palvelut laadukkaasti. Siitä ei missään nimessä tule tinkiä.

Palveluiden tuottamisessa on aina huomioitava palvelun laatu, laadun mittaaminen ja seuranta. Ratkaisu ei voi olla, että palvelun laatua seuraa ainoastaan kunta tai kaupunki. On myös palvelun toimittajat ja tuottajat vastuutettava palvelun laadun seurantaan, mittaamiseen sekä ongelmakohtien ratkaisemiseen. Julkishallinnon kilpailutuksissa on yleensä hinnan merkitys 100%. Tämä siis tarkoittaa, että halvimman hinnan tarjoaja voittaa kilpailutukset. Tässäkin asiassa voitaisiin tehdä, niin, että vain tietyt toimijat/palvelun tuottajat pääsisivät mukaan kilpailuihin. Ensimmäinen kriteeri voisikin olla palvelun laatu, miten mitataan, mikä on toiminnan-ohjausjärjestelmä, miten se toimiin jne. Tähän on olemassa omat työkalunsa. Kun nämä ovat yrityksellä kunnossa, saisi yritys osallistua tarjouspyyntökilpailuihin ja silloin hinnan merkitys voisikin olla 100%. Olemassa olevilla kilpailutuksilla, mikä tahansa yritys saa osallistua kilpailuun ja voittaja on yleensä halvin hinta. Tällä saadaan todella aikaan se, että vanhuksia saa hoitaa huonosti. Halvimmalla hinnalla ei saada riittävän hyviä ja koulutettuja työntekijöitä vuoroihin, heitä ei voida lisäkouluttaa, tarvikkeissa ja välineissä säästetään. Palvelun ongelmatilanteissa ei laatua haluta korjata, koska se maksaa ylimääräistä. On siis syntynyt kierre, jossa halvimmalla hinnalla pyritään saamaan kustannussäästöä, jossa asiakkaat kärsivät loppujen lopuksi. Nyt asiaan tulisikin herätä kunnolla.

Etelä-Suomen suuren kaupungin vanhustenhuolto/-hoito

Aihealue alkoi itseäni kiinnostamaan sen verran paljon, että päätin lähteä tekemään omakohtaista tutkimusta ko. asiassa, yhdessä suuressa Etelä-Suomen kaupungissa. Tässä tapauksessa kyseessä on julkinen toimija, eli kunta/kaupunki. Pääsinkin tekemään haastattelun vanhustenhoidon päällikön kanssa, joka raportoi ja näkee asian seuraavanlaisesti;

Ongelmat tällä hetkellä on ammattitaitoisen henkilöstön saatavuudessa. Palvelut ovat hajanaiset, tarkoittaen, että terveydenhuollon ja sosiaalihuollon palvelut tuotetaan eri toimijoiden puolesta. Tämä tarkoittaa, että palvelut ovat siiloutuneet eri yksiköihin. Ongelmana on se, ettei eri yksiköt tiedä tarpeeksi hyvin toistensa toiminnasta eikä palveluista tietylle asiakasryhmälle. Tässä tapauksessa ikääntyville asiakkaille voi aiheutua, ettei he saa kaikkia heille kuuluvia etuuksia.

Annan tästä esimerkin; Ikääntynyt joutuu sairaalaan silmäleikkaukseen. Leikkauksen jälkeen huomataan, ettei hän kykene itsenäisesti hoitamaan leikkauksen jälkeisiä toimia esim. laittamaan silmätippoja itselleen. Tällöin vanhus ohjautuu kotihoidon palvelun piiriin. Tällä hoitojaksolla huomataan, että hänellä olisi tarvetta säännölliselle kotihoidolle. Tämän palveluntarpeen arvion tekee terveydenhuollon ammattilainen. Tässä on vaarana, että asiakkaalla jää hakematta hänelle kuuluvia sosiaalihuollon etuuksia, sillä terveydenhuollon ammattilaiset eivät ole sosiaalihuollon asiantuntijoita, eivätkä katsoa asioita välttämättä sosiaalihuollon näkökulmasta. Näin ikääntynyt ihminen saa terveydenhuollon palvelun laadukkaasti, mutta miten ikääntyvän ihmisen muu elämä ja toiminnot? Pärjääkö hän näissä? Saako hän hänelle kuuluvat sosiaalietuudet?

Kyseisessä tapauksessa kyse ei ole palvelun laadun virheestä. Maassamme on paljon yksinäisiä vanhuksia, joilla ei ole omaisia hoitamassa heidän asioitaan mm. sosiaalihuollon palveluita. Kun vanhus yllä olevassa tapauksessa tulee kotihoidon piiriin sairaalasta, niin asioita katsotaan pääsääntöisesti terveydenhuollon näkökulmasta eikä sosiaalihuollon kannalta. Moni tärkeä asia saattaa jäädä huomioimatta, jotka vaikuttavat asiakkaan elämänlaatuun laajemmalla perspektiivillä. Tällaisia ovat mm. liikkuminen, kuljetustuki, erilaiset taloudelliset tuet, edunvalvonta ja muut henkilökohtaiset avut. Hyvä esimerkki tästä on, mistä aiemmin mainitsin; Yhteensä yli 36 000 ikäihmistä on kotihoidossa ja ympärivuorokautisessa hoidossa eli hoivakodeissa, ei ole ulkoillut kertaakaan korona-aikana viime vuonna. He ovat saaneet varmasti hyvän terveydenhuollollisen hoidon, mutta se muu hoito ja huolenpito onkin jäänyt kokonaan pois. Voidaankin kysyä, onko vanhus tällöin saanut kokonaisvaltaisesti hyvää hoitoa? Ei varmasti ole.

Vanhusten palveluiden laadun parantaminen

Palvelut tulisikin hoitaa ”yhden luukun” periaatteella. Vanhuksilla on vaikeuksia esim. itse etsiä hänelle kuuluvia palveluita. Se on vaikeaa jopa nuorille ja keski-ikäisillekin. Vanhuksille tulevat palvelut tulisikin tulla paikan päälle vanhusten luo, eikä niin, että heitä ”pompotettaisiin” moneen eri paikkaan. Yhtenä hyvänä vaihtoehtona voitaisiin pitää moniammatillistatiimiä, jolloin vanhusten hoitavaa henkilökuntaa koulutetaan niin, että heillä olisi kokonaisvaltainen näkemys asiakkaan palveluista. Tällöin voitaisiin varmistaa vanhuksille kuuluvat palvelut mahdollisimman jouhevasti. Hyvänä esimerkkinä on Espoon Isossa-Omenassa toimiva palvelutori. Täältä saakin moninaiset palvelut yhdestä ”luukusta”. Paikalta löytyy mm. kirjasto, nuorisopalvelut, neuvola, terveysasema, mielenterveys- ja päihdepalvelut, KELA, työllisyyden palvelutori, Espoon asunnot ja HUS:n laboratorio- ja kuvantamispalvelut. Palvelu on toki kaikille.

Voisiko vastaavaa palvelukonseptia kehittää vanhusten kotiin vietäviin palveluihin, jolloin heidän elämänlaatunsa paranisi?

Ikääntyvien ihmisten hyvinvointi on meidän työtätekevien ihmisten vastuulla. He ovat mahdollistaneet meidän elämämme laadun, emme voi todeta vaan, että vanhuksia tai ikääntyviä ihmisiä saa hoitaa huonosti.

www.jannelaakso.fi