Taideteoksen aitouden voi tutkia tieteellisesti

Jokainen arvotaiteeseen sijoittava voi löytää tieteelliset vastaukset taideteoksen ajoitukseen, alkuperään ja aitouteen liittyviin kysymyksiin. Perusteelliset tutkimukset varmistavat, että taideteoksen ostaja saa todella sitä mitä haluaa.

Jyväskylän yliopiston Research Centre for Art, monitieteellinen tutkimustiimi, koostuu taidehistorian, luonnontieteiden ja tietotekniikan asiantuntijoista.

Tiimin käytössä on Euroopan monipuolisin tieteellinen laitevalikoima, jonka avulla voidaan 17 eri menetelmällä tutkia erilaista taidetta. Esimerkiksi teoksen alkuainekoostumus voidaan analysoida tarkasti. Optisia menetelmiä käyttämällä voidaan puolestaan kuvantaa maalaus ja saada näkyviin esimerkiksi taiteilijan alkuperäisiä suunnitelmia ja siihen tehtyjä muutoksia, päällemaalauksia jne.

– Löysimme esim. Claude Monet´n signeerauksen ja vuosiluvun Gösta Serlachiuksen taidesäätiön omistamasta Heinäsuova ilta-auringossa –teoksesta. Myös pigmentit analysoitiin. Teosta on arveltu Monet´n työksi ja se on varmistunut, kertoo commercial advisor Laura Aineslahti löydöstä.

– Emme tutki pelkästään teosten aitoutta, vaan pystymme myös selvittämään erilaisten taideteosten, myös keraamisten ja metallisten, valmistumisen ajankohtaa ja valmistuspaikkaa sekä tekijyyttä. Tässä auttaa mm. alkuaineanalyysi. Pigmentit, eli väriaineet, ovat aikansa innovaatioita ja niitä on käytetty aikojen kuluessa eri paikoissa eri tavoin, selvittää project manager, art history Tiina Koivulahti. Hän korostaa, että monipuolisen mobiililaitteiston avulla taideteoksia voidaan tutkia missä päin maailmaa tahansa. Tutkimuksesta asiakas saa aina käyttöönsä tieteellisen raportin.

Nanotunnistus arvoteoksiin

RECENART on innovoinut uuden taideteosten merkintämenetelmän, joka on mahdotonta väärentää. Kyseessä on nanoteknologiaan perustuva seos, jota ei voi kopioida.

– Merkintä ei vahingoita teoksia millään tavalla ja sitä voidaan käyttää myös mitä erilaisimpiin luksustuotteisiin, joiden alkuperätieto halutaan säilyttää ja varmentaa, kertoo Aineslahti.

Tutkimustiimi koostuu taidehistorioitsijoista ja luonnontieteilijöistä, sekä tietotekniikan asiantuntijoista. Tiimin jäsenet työskentelevät professoreina, yliopiston lehtoreina ja dosentteina Jyväskylän yliopistossa. Tutkimustiimi hyödyntää Jyväskylän yliopistossa olevaa teknologiaa vastaten taiteen ajoitus-, aitous- ja alkuperäkysymyksiin.

Tutkimuksissa käytetään 17 eri kuvantamis- ja materiaalitieteellistä tutkimusmenetelmää. Nanoteknologiaan perustuva merkintätuoteinnovaatio turvaa aidon teoksen tai luksustuotteen alkuperän. Tutkimustiimi koostuu 13 alansa huipusta tieteentekijästä.

Katso myös

Verenpaine kannattaa mitata myös seisoma-asennossa

Kohonnut verenpaine on yksi tärkeimmistä sydän- ja verisuonitapahtumien riskitekijöistä. On arvioitu, että kohonnut verenpaine aiheuttaa …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Vanhimmat
Uusimmat Eniten ääniä saaneet
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x