Syytteitä nostettu Elonvaalijat ry:tä ja Elokapina-liikettä koskevassa asiassa

Syyttäjä on nostanut syytteen Elonvaalijat ry:n toiminnassa tapahtuneesta rahankeräysrikoksesta. Syyte koskee Helsingin poliisilaitokselle ilmoitettuja pienkeräyksiä 21.4.2021 ja 9.9.2021.

Keräystuotto on todennäköisin syin tarkoituksella kerätty selvästi yleistä järjestystä tai turvallisuutta vaarantavan tai lainvastaisen toiminnan rahoittamiseksi.

Lisäksi rahankeräysrikoksesta on tehty yksi ei näyttöä -perusteinen syyttämättäjättämispäätös.

Vastaajat ovat kiistäneet syyllisyytensä. Rahankeräysrikoksessa on neljä vastaajaa.

Syyttäjä on lisäksi nostanut syytteen Elokapina-liikkeen toiminnan yhteydessä tapahtuneesta petoksesta. Syyte koskee Suomen kulttuurirahaston kannatusyhdistys ry:n varoista maksettua apurahaa Elokapina-liikkeen toimijalle.

Vastaajat ovat kiistäneet syyllisyytensä. Petosrikoksessa on kaksi vastaajaa.

Asiakokonaisuudessa on tehty myös useita syyttämättäjättämispäätöksiä julkisesta kehottamisesta rikokseen sekä nostettu samasta asiasta yksi syyte. Vastaaja on kiistänyt syyllisyytensä.

Haastehakemukset on toimitettu Helsingin käräjäoikeuteen 20.1.2022. Haastehakemukset ja esitutkinta-aineisto tulevat julkisiksi vasta, kun asiat ovat olleet esillä käräjäoikeuden suullisessa käsittelyssä, ellei tuomioistuin toisin määrää. Pääkäsittelyn aloittamisen ajankohta ei ole vielä tiedossa.

Katso myös

EU-laki turvaamaan joidenkin tahojen sananvapautta

Direktiivi julkiseen keskusteluun osallistuvien henkilöiden suojelemiseksi perusteettomilta, vaientamistarkoituksessa nostetuilta oikeuskanteilta hyväksyttiin Euroopan parlamentissa 27.2.2024 ja …

Tilaa vastaukset kommenttiisi
Lähetä muistutus
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Näytä kaikki kommentit
0
Mitä mieltä olet? Kirjoita kommentti !x